Olen oppinut rakastamaan tuulta. Se vinkui illalla nurkissa ja kolisteli piipun peltejä. Joskus tuuli on niin voimakasta, että se myötätuulena antaa kuin siivet selkään. Kovassa vastatuulessa saa pinnistää voimiaan toden teolla, että pääsee eteenpäin.Tuulia on siis monenlaisia. Niitä, jotka tuntuvat lennättävän taivaisiin asti. On lempeätä, hellästi hyväilevää tuulta, joka nostaa kepeyden tunteita pintaan. Sateen kanssa tuuli on erittäin puhdistavaa. Voimakkaassa tuulessa tuntee itsensä pieneksi ja asioiden mittasuhteet järjestyvät monesti uudelleen mielessä. Tuulen voima repii puita ja kattoja irti. Se aiheuttaa näin mm. sähkökatkoja. Luonnonvoimia ei ihminen pysty hallitsemaan, vaikka kovasti yrittääkin. Mitä tuuli haluaa kertoa? Kertooko se luonnon epätasapainosta, jonka ihminen on aiheuttanut toiminnallaan? Kertooko se ihmiselle jotakin hänestä itsestään? Luontoa lähellä elävät kansat tulkitsevat vieläkin tuulesta monenlaisia asioita. Kaupunkilaisille tuuli voi olla pelkästään harmillinen. Se voi olla paljon muutakin, koska silläkin on oma Luojan antama tehtävä.
Monet laulut kertovat kauniisti tuulista mm. "tuuli tuule sinne, missä muruseni on...", "tuuli hiuksissaan, hiekkaa varpaissaan, tyttö naapurin...", "tuulee, maailmalla tuulee, sieluun asti tuulee...", "toisinaan kääntyy suunta tuulen, meille on käynyt niin mä luulen...".
Tänään tuulisena päivänä saa hyvinkin tuulta purjeisiinsa!
"Ennenkuin myrsky puhkeaa takapihallamme, se lähettää pieniä viestejä, jotka sivuutamme pelkkää laiskuuttamme", Kolumni-kriisit ja niiden ansat, Paulo Coelho.