Niinkuin vuorokaudessa päivä ja yö vuorottelevat, niin myös meidän elämässämme on erilaisia rytmejä. Välillä olo on erittäin energinen ja pirteä, välillä taas väsynyt ja voimaton. Energisenä pystyy suoriutumaan kaikenlaisista tehtävistä ja eteen tulevista asioista helposti. Väsyneenä kaikki hoidettavat asiat voivat tuntua ylivoimaisilta. Annatko itsellesi luvan olla väsynyt silloin kun sitä todella olet? Vai painatko tai yritätkö edelleen painaa eteenpäin kuin olisit voimissasi? Keho on ystäväsi ja se yrittää välillä kertoa väsymisellä, että nyt on levon aika. Aika ottaa rauhallisemmin. Karsia ylimääräinen ja tehdä välttämättömin. Ehkäpä lähteä lomalle, vaihtaa maisemia. Kaikella on aikansa, niin työllä kuin levollakin. Tärkeää on oppia huomaamaan erilaiset elämän rytmit ja vielä tärkeämpää on oppia kuuntelemaan niitä. Luonto on paras esimerkki, kun kevät, kesä, syksy ja talvi vuorottelevat ajallaan. Elämässä on aina nousuja ja laskuja, tulee aina olemaankin. Toivo ja luottamus ovat voimia, jotka kantavat meitä elämässä eteenpäin.
Vaikka olisin väsynyt ja voimaton, tiedän, että se ei jatku ikuisesti. On vain välillä levättävä ja päästettävä irti, koska hiljaisuudessa syntyvät uudet ajatukset ja tiet kulkea.