Minäkin olen sellainen, erityisherkkä. En sellaiseksi tullut, vaan aina ollut sellainen, erityisherkkä. Erityisherkkyydestä puhutaan ja kirjoitetaan tällä hetkellä paljon, mikä on hyvä asia, koska se on piirre, jonka monet ovat joutuneet piilottamaan joko tietoisesti tai tiedostamatta. Se ei kuitenkaan tee meistä erityisiä ihmisiä, vaikka sana erityinen liitetään herkkyyteen. Sitä vain sattuu olemaan erityisen herkkä ihminen ja silläkin olemisella on tarkoituksensa. Kaikenlaisilla ja -oloisilla ihmisillä on oma paikkansa ja tehtävänsä tässä maailmassa.
Herkkyyden on ajateltu olevan feminiininen piirre, koska naisille on ollut sallittua itkeminen ja tunteiden näyttäminen. Herkkyys on kuitenkin myös maskuliininen piirre ja onneksi myös miehet ovat alkaneet näyttää herkkyyttänsä avoimesti. Eli herkkyyttä ei voi jaotella, vaan se on joillekin ihmisille kuuluva luontainen piirre.
Herkkyys ei ole pelkästään aitojen tunteiden näyttämistä, vaan myös monien näkymättömien asioiden havaitsemista ihmisistä, asioista ja tilanteista. Kaikkien aistien kautta tulevat tiedot kuormittavat herkkää ihmistä, joten välillä täytyy saada olla rauhassa omissa oloissaan.
Minulle herkkyys on ollut hyvin haastavaa ja välillä todella raskastakin, mutta mitä enemmän olen löytänyt todellista itseäni, sitä enemmän on herkkyys muuttunut tärkeäksi ja luontevaksi osaksi minua; arkipäiväistynyt.
Erityisherkkyys on laaja aihe ja jos se kiinnostaa suosittelen lukemaan Elaine. N. Aronin kirjan "Eriyisherkkä ihminen".
"Älä yritä selittää tunteita. Elä ne täysin ja tallenna kaikki se minkä tunsit kuin lahjana Jumalalta", Brida, Paulo Coelho.