Katselin aamulla ulos ikkunasta sateen tihkuiseen maailmaan. Huomasin ikkunan välissä jonkun ötökän, joka ilmeisestikin yritti päästä pois sieltä. Mistä lie sinne päässyt? Jossakin kohtaa on ötökän tultava rako. Jonkin aikaa seurasin tilannetta ja sitten päätin avata ikkunan ja auttaa sen pois sieltä. Näin tein. Puhelin soi samalla, joten ötökkä kuitenkin putosi kädestäni. Sai jalat alleen ja meni omia menojaan, kun en sitä enää nähnyt.
Näinkin pienestä ja tavallisestakin asiasta ajatusmaailma alkaa kehitellä laajempia kuvioita. Kuinka moni ihminen tunteekaan pyristelevänsä "ikkunan välissä" eikä löydä tietään selkeyteen. Monenlaiset ahdistavat tilanteet elämässä saattavat saada olon tuntumaan kuin pyörisi samaa ympyrää eikä tahdo nähdä ulospääsyä. Toisinaan itse löytää ratkaisuja, kun on mieli ja silmät avoimena uudelle. Toisinaan tarvitsemme isomman töytäisyn. Liian usein yrittää kuitenkin itse löytää ratkaisua, kun voisi myös pyytää apua toisilta; toisilta ihmisiltä tai sitten siltä voimalta, jota kutsun Jumalaksi. Minulle Jumala ei ole ahtautunut pieniin raameihin, vaan näen hänen voimassaan pelkästään rakkautta ilman syyllistämistä. Koen Jumalan enemmän henkisenä kuin uskonnollisena voimana, joka yhdistää kaikki maailman ihmiset eikä erota heitä. Hän ilmenee kaikkialla samanlaisena vain eri nimisenä eri ihmiskuntien keskuudessa. Ja tietysti enkeleiltä saa ja voi pyytää apua. Luoja on läsnä joka hetki elämässämme.
"Jumala on rakkaus, laupeus ja anteeksianto. Niin uskoessamme emme anna koskaan heikkoutemme lamaannuttaa meitä", Valkyriat, Paulo Coelho.