Olin vatsataudissa muutaman päivän ja täysin pois pelistä. Oli aikaa miettiä syvällisiä, todella syväluotaavasti. Kun tekeminen loppuu aika ajoin, se antaa tilaa erilaisten asioiden ja tietojen mennä syvälle itseen tai uudenlaisten oivallusten nousta pintaan. Kun ei voi tehdä mitään, on oltava itsensä kanssa. Koko aika ei jaksa katsoa edes ihania elokuvia. Kuinka tarpeellisia tällaiset hetket ovatkaan, kallisarvoisia suorastaan. Sairaus saa kokonaan uuden perspektiivin. Se ei olekaan kivusta ja pahasta olosta huolimatta "huono" juttu. Se voi tuoda tullessaan tarvittavan katkon elämän suorittamisessa. Asioiden tärkeysjärjestys muuttuu, huomio voi kiinnittyä eri tapahtumiin, tilanteisiin elämässä. Voi alkaa ymmärtää elämää toiselta suunnalta. Tällöin olisi osattava katsoa sairauden toiselle puolelle, nähdä kivun taakse. Olisi osattava luovuttaa levolle ja paranemiselle ja antaa tilaa keholle parantua sairaudesta. Tässä ei ole kyse sairaudelle luovuttamisesta, vaan luvan antamisesta itselle levätä ja sairastaa. Sairauksia on monenlaisia ja me kaikki koemme omamme erilailla. Tässäkin pätee toisen kunnioittaminen ja tapa kokea sairaus ja sen merkitys ihmiselle.
"Valon Soturi on maailmassa auttamassa veljiään eikä tuomitsemassa muita", Valon Soturin Käsikirja, Paulo Coelho.