Tänä aamuisena ajatuksena mielessäni alkoi pyöriä kysymys, miksi kaikille kokemuksille pitäisi aina löytää jokin "järkevä ja konkreettinen vastaus"? Eikö voisi joskus vain kokea ja luottaa omiin tuntemuksiin asioiden oikeasta laidasta. Selittelyllä ja asioiden järkeistämisellä ne useimmiten vain monimutkaistuvat.
Muistelen viime perjantaista kokemusta, kun tulimme nuorimman tyttäreni kanssa kotiin. Avasin ulko-oven ja astuimme sisään. Molemmat aloimme haistella kodin ilmaa, joka tuntui hyvin erikoiselta ja erilaiselta. Minusta haju oli tuttu ja se toi muiston edesmenneen isän työvaatteista, joita hän käytti kotipihassaan puuhastellessaan. Tytär oli samaa mieltä tuoksun olemuksesta, että se oli työvaatteiden tuoksua. Ei kenen tahansa vaan nimenomaan vaarin vaatteiden tuoksua. Tilanteesta tuli ihana, rakastava ja hauska kokemus. Tuli tunne, että isä/vaari pitää meistä huolta ja käy meitä katsomassa silloin tällöin, vaikka onkin jo kolme vuotta sitten siirtynyt rajan taa. Jos alkaisi järjellä miettiä tapahtunutta, se veisi siitä kaiken sen lämmön ja rakkauden, mitä koimme.
On asioita, joita ei tarvitse selitellä eikä järkeistää, koska se valtava rakkauden energia, mikä näissä tilanteissa on, puhuu puolestaan. Elämän moninaiset kokemukset ja aistimukset tekevät siitä mielenkiintoisen. Terve, tiedostava "maalaisjärki", iloinen, kevyt ja tutkiva asenne elämän monenlaisiin kokemuksiin avartavat sitä uusiin tietoisuustasoihin.
Monilla ihmisillä on näitä selittämättömiä kokemuksia, joita useasti kutsutaan yliluonnollisiksi ilmiöiksi. Mielestäni kuitenkin on kyseessä luonnollinen aisti ns. kuudes aisti, jota kaikki eivät ole uskaltaneet ottaa käyttöönsä tai kieltävät sen olemassaolon. Monet eivät uskalla vieläkään siitä puhua, toisille se taas on arkipäivää. Kaikki ovat oikeassa kohdassa elämäntietään.
"Minulla on monia arpia, mutta kannan mukanani myös muistoja hetkistä, joita en olisi koskaan elänyt, jos en olisi uskaltanut ylittää rajoja", Kolumni-en ole onnellinen, Paulo Coelho.
"Eivät selitykset vie meitä eteenpäin, vaan oma halu jatkaa", Brida, Paulo Coelho.