Eilisen kuorokonserttimme nostattama euforia siirsi yöunia, mutta siihen on tottunut. Tottunut on siihenkin, että euforian jälkeen tulee tyhjyys vähäksi aikaa. Näinhän se on yleensä, että kun joku asia on hoidettu, niin sen jälkeinen tyhjyys alkaa täyttyä jollakin uudella. Konsertti oli ainakin minulle ihana kokemus (enkä usko, että olin ainoa) ja nyt sen voi tallentaa muiden mukavien muistojen joukkoon.
Mistä lie kaukaa ajatuksiini liiteli seuraavaa;olla "hyvä" ihminen, mutta ei hyväksi käytetty ihminen. Hyvää ihmistä kuvataan monin adjektiivein mm. kiltti, avulias, ystävällinen, iloinen, harmiton, mukava jne. Useimmat luultavasti haluaisivat olla hyviä ihmisiä. Hyvä ihminen on myös sellainen, joka osaa sanoa ei, voi osoittaa kaikki tunteensa, tietää omat rajansa. Ehkäpä hyvälle ihmiselle olisikin parempi nimitys aito ihminen. Eipä olekaan mikään helppo tehtävä tulla aidoksi ihmiseksi ja se onkin koko elämän kestävä projekti. Kannattaa silti herätä miettimään, josko löytyisi jotakin muutettavaa itsessään. Hyvä aloitus voisi olla, kun joku asia oikein harmittaa. Yleensä sen asian nostaa joku ihminen pintaan. Silloin olisi hyvä miettiä, että miksi juuri tuo herättää minussa ärsytystä. Etten vain olisi samanlainen vai pitäisikö minun vahvistaa itsessäni jotakin puolta? Kun kyselee, voi myös odottaa vastauksia, itseltäänkin. Tämä voisi olla alku uuteen. On kuin seisoisi tien risteyksessä ja miettisi, lähdenkö kulkemaan samaa vanhaa tietä vai valitsenko tuon uuden reitin? Vanha ja tuttu tie ei aina niin mukava ja joskus epämiellyttävälläkin tavalla turvallinen voisi vaihtua uuteen, innostavaan, ennalta arvaamattomaan tiehen, joka vie perille määränpäähänsä, jota ei voi tietää. Määränpäätä ei tarvitsekaan tietää alkaessaan, koska se selviää, kun selviää. Elämä voi olla myös seikkailu.
"Päästäksesi aarteen luo sinun on seurattava ennusmerkkejä. Jumala on kirjoittanut jokaiselle tien, jota kulkea. Sinun on vain luettava ennusmerkeistä, mitä Hän on kirjoittanut sinun varallesi", Alkemisti, Paulo Coelho.