Katselin tänään tovin, kuinka räkättirastas saalisti. Se kallisti päätään seistessään nurmikolla ja pian kiskaisi madon maasta. Oikein paksua matoa täytyi vetää oikein koko linnunvartalo kaarella. Koska se selkeästi kuunteli madon liikkeitä, piti oikein tarkistaa tietoni linnun korvista. Linnuilla ei ole ulkokorvia, vaan aukot pään sivuilla, höyhenten peitossa. Niillä on erittäin tarkka kuulo. Täytyykin olla, kun miettii, että minkälaista ääntä mahtaa syntyä, kun mato liikkuu maan sisällä. Rastas siis käyttää hyvin tehokkaasti niitä aistejaan, joita sillä on. Luojan käsiala on täydellistä.
Mietinkin, että meillä ihmisillä on monenlaisia aisteja, mutta emme käytä niitä läheskään aina kovinkaan tehokkaasti. Emme kuuntele itseämme, emmekä havainnoi ympäristöämme, kun on kiire suorittaa päivän tehtäviä ja toimia. Pääsisimme joistakin "ongelmistamme" jyvälle helpommin, jos malttaisimme kuunnella itseämme. Monesti saamme myös ulkoisia merkkejä siitä, että voisimme vaihtaa suuntaa. Minulle itselle varmoja merkkejä suunnan tarkistamisesta ovat ne monet erilaiset tavarat, jotka vain kuin itsestään särkyvät. Yleensä niitä särkyy aika pienellä aikavälillä kolme. Silloin viimeistään alan miettiä, että johonkin minun tulisi nyt kiinnittää huomiota. Näistä merkeistä olen kovin kiitollinen, koska ne auttavat minua tarttumaan ennen pitkää asioihin muuttaakseni niitä.
Elämän havainnointi tuo merkitystä elämiseen yleensä ja se antaa vahvistusta sille tosiasialle, että itsellä on todellakin mahdollisuus tehdä muutoksia elämässä olosuhteista huolimatta joko hyvinkin nopeasti tai sitten kärsivällisyyttä koetellen hitaasti.
"Hillitse kielesi tunteaksesi ajatuksesi. Ohjaa ajatuksiasi, jotta oppisit tuntemaan tosi Itsesi", Yesudian.
"Päämäärää kohti kuljettaessa on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota tiehen, jota kulkee. Tie opettaa meille oikean tavan päästä perille ja rikastuttaa meitä matkallamme", Pyhiinvaeltaja, Paulo Coelho.