Olen tänään paljonkin miettinyt isääni, varmasti siksikin, kun olen kokenut hänen läsnäolonsa niin voimakkaasti. Minun isäni lähti tästä maailmasta kolme vuotta sitten. Toisaalta jotkut isät ovat viime aikoina tehneet raskaita tekoja perhettään kohtaan. En näitä tekoja ala nyt pohtimaan, vaan mietin isän roolia oman kokemukseni kautta.
Isä oli syntynyt 20-luvun loppupuolella. Hän ei mielestäni edustanut perinteistä sen ajan ankaraa, arvovaltaista isää. Hänellä oli hyvin vahvana lempeä ja tunteikas puoli. Hän uskalsi itkeä ja silti olla vahva. Hän opetti työnteon tärkeyden, totuudessa olemisen ja omasta perheestä huolehtimisen. Isä oli enemminkin hiljainen kuin puhelias mies, mutta siinä hiljaisuudessaan hän olemuksellaan ja energiallaan viestitti meille lapsille:"Olette tärkeitä, arvokkaita omana itsenänne". Häneltä luonnistui hyvin puhumisen ja hiljaaolon tasapainottaminen. Huumori oli isällä omaa luokkaansa, niin mukaansa tempaavaa, että hänen juttunsa ja lentävät lauseet ovat vieläkin osana perheemme tarinaa. Isänpäivä on vasta marraskuussa, mutta minulle se on tänään. Kiitos isä sinulle kaikesta. Nämä eivät ole mitään keksittyjä, kauniita korulauseita, vaan isä ei ikinä moittinut tai väheksynyt minua. Sain häneltä elämälleni voimavaran, joka on kantanut minua tiedostamattani ja joka nykyään kantaa tietoisesti minua elämässäni eteenpäin. Kiitos Isä, että pidät minusta vieläkin huolta.
ISÄNI LAUSAHDUKSIA:
"Elämässä pitää olla muutakin kuin työntekoa". "Asioista pitää puhua".
