Tänään sain jälleen kerran vahvistuksen siitä, että yksinkertaiset arkiset asiat ovat tärkeimpiä ilon ja onnen tuojia. Juttelin aamupäivällä vanhan miehen kanssa, joka istui penkillä pyörätien varrella. Hän kertoi odottavansa syömään pääsyä palvelutaloon. Ruoka tarjoillaan klo 11 ja vielä oli noin 10 minuuttia odotusaikaa. Hän sanoi:"Minä toivon, että on hernekeittoa ja jälkiruoaksi lettuja, kun ne ovat niin, niin hyviä". Se toive tuntui tulevan sydämen pohjasta ja hän vielä lisäsi, että palvelutalossa on ruoka aina hyvää ja sitä saa syödä tarpeekseen. Hän tuntui olevan tyytyväinen elämäänsä. Hän kertoi, kuinka hän käy joka päivä ulkoilemassa, koska sisälläolo tekee hänet väsyneeksi. Kaikessa vaatimattomuudessaan hän oli onnellinen. Suu, jonka ehkä halvaantuminen oli vääntänyt toispuoleiseksi, oli hymyilevä. Vasen silmä hänellä oli luomen alla piilossa, mutta oikea oli kirkas ja eloisa. Korvissa hänellä oli kuulolaitteet, mutta vähän päätä kääntämällä hän kuuli, mitä sanoin. Ei yhtään valituksen sanaa kuulunut hänen suustaan sinä aikana, kun juttelimme. Tunsin oman olonikin entistä pirteämmäksi. Onko tässä päivässä jotain valittamista? Juuri niin paljon kuin itse haluaa. Tämä päivä on oikein hyvä päivä, kiitos!
Tämä päivä voi olla myös sinulle hyvä, jos niin päätät!
"Jokapäiväisessä elämässämme emme useinkaan tajua, että saamme paljon enemmän kuin annamme ja että elämästä tulee rikas vain kiitollisuuden myötä", Dietrich Bonhoeffer (1906-1945) luterilainen pappi.
