Eilen seisoskelin mökin pihamaalla ja katselin pellolle. Samanaikaisesti katseeni kiinnittyi ruohikossa seittiään kutovaan isoon hämähäkkiin. En ole aikaisemmin nähnyt niin suurta hämähäkkiä. Katsoin myöhemmin netistä ja kyseessä oli ristihämähäkki. Sen takaosa oli ainakin 1 1/2 cm. Se työskenteli verkon kimpussa ja näin, kuinka se eritti
kehruurauhasista lisää ainetta verkkoon. Se oli äärettömän kaunis ja niinpä tietysti halusin ottaa siitä kuvan. Se tajusi tilanteessa jotakin outoa ja jähmettyi paikalleen ja keskeytti kauniin verkon teon. Ja hups se putosi maahan. Mitä olinkaan mennyt tekemään. Löysin sen heinikosta ja nostin ruohonkorrella takaisin verkkoon. Siinä se nökötti jonkin aikaa ja lähti sitten kulkemaan seittiä eteenpäin. Taas se putosi. Ajattelin, että se pääsee sieltä omin avuin ylös, enkä enää puutu sen hommiin. Kaiken lisäksi kuvasta tuli epätarkka, joten onnistuin vain sillä hetkellä sotkemaan hämähäkin suunnitelmat. Onneksi älysin jättää sen rauhaan ja hoitamaan itse työn, jonka se osaa parhaiten.
Mietin, että joskus kiiruhdamme auttamaan sellaisia, jotka eivät tarvitse neuvojamme tai ohjeitamme. Joskus taas, kun todellinen apu olisi tarpeen, käännämme selkämme. On aika merkillistä, että esimerkiksi lasten pahoinpitely tapauksissa, jossa on varsin selkeitä fyysisiä merkkejä, ei kukaan auta. Kun taas oletuksille perustuvia puuttumisia asioihin tapahtuu herkemmin. Tarkoitan, että ihminen omassa viisaudessaan kuvittelee tietävänsä, mikä on toisen elämälle parasta.
Kautta historian, kun ihmisten vauraus on lisääntynyt, on lisääntynyt myös itsekkyys. Itsekkyys ilmenee sitten välinpitämättömyytenä toisia kohtaan. Tänä aikana on kuitenkin lisääntynyt vaatimus löytää omaa merkitystä elämälle, mutta kasvu tapahtuukin silloin sisäänpäin, jolloin alkaa löytyä aitoa tunnekulttuuria. Vauraus saattaa kiinnittää ihmisen huomion liiaksi ulkoisiin asioihin, jolloin sisäinen kasvu voi jämähtää.
On olemassa paljon ihmisiä, jotka haluavat vilpittömästi auttaa, mutta on vielä liikaa ihmisiä, jotka haluavat vain kaiken itselleen. Tulipa mieleeni vanha sanonta:"Hyvä antaa vähästä, paha ei paljostakaan". Onkin niin, että omaa pahaa oloa peitetään kaikella ulkoisella, joten sitä haalitaan lisää peitoksi, joten mistään ei voi luopua. Ihminen , joka on löytänyt elämälleen sisäistä merkitystä, voi antaa vähemmästäkin toiselle, koska se ei ole hänen sisäisestä hyvästä olostaan pois.
Meillä kaikilla olisi niin paljon annettavaa toisillemme;aikaa, ystävyyttä, kiitosta, hymyjä, vaatteita, rahaa, ruokaa, hellyyttä, rakkautta, positiivisia ajatuksia...lista voi jatkua loputtomiin...
"Mitä paremmin ymmärrät itseäsi, sitä paremmin ymmärrät maailmaa", Brida, Paulo Coelho.