Äärimmäisyydet ja voimakas asioiden vastustaminen hajottavat, eivätkä tuo sopua. Omat mielipiteet ja joustava erilaisuuksien ymmärtäminen voivat kasvattaa yhteistyö mahdollisuuksia. Jos kaikki omine vahvuuksineen toimisivat yhteisen hyvän vuoksi, voisivat lopputulokset olla positiivisia kaikkien kannalla. Silloin, kun on kyse, monien ihmisten hyvinvoinnista, ei voi liian tiukasti tukeutua omaan mielipiteeseen, jos sen pohjalla on vain kyse oikeassa olemisen tärkeydestä. Joskus on hyvä höllentää otetta. Aina ei osaa mennä tilanteisiin sopuisasti, mutta pyrkimys siihen antaa kyllä kaikki mahdollisuudet. Ei ole oman voimansa menettämistä, jos yhteisen edun vuoksi laittaa oman egonsa syrjään. Taaskin tulee mieleen se, että sen minkä annat toisille, saat moninkertaisesti takaisin, sekä hyvän että pahan. Miksipä siis toivoa kenellekkään mitään pahaa?
"Muista, että ei ole olemassa pientä ystävällistä tekoa. Jokainen teko synnyttää äärettömyyksiin jatkuvan väreilyn", Scott Adams (1957) sarjakuvapiirtäjä.