Toisinaan herään keskellä yötä, ja jokin ajatus valtaa mieleni niin, että se vie unen mennessään ja virkistyn. Tänä yönä muistin jälleen kerran, kuinka kohtasin enkelin. Tämä kokemus on varhaisin muistoni enkelistä, ei suinkaan viimeinen ja ei ehkä ensimmäinenkään kohtaaminen, mutta tästä kohtaamisesta on ensimmäinen vahva muistijälki, niin vahva ettei se ole vuosienkaan saatossa unohtunut. Kun kaikella on aikansa ja paikkansa, niin tällä muistolla on juuri nyt ja tänään oma tärkeä merkityksensä.
Olin silloin 7-vuotias. Ei ollut mitenkään tavanomaista, että olin yksin kotona, koska olin hoidossa silloin, kun vanhemmat olivat töissä ja isommat sisarukset olivat koulussa. Sinä lauantaipäivänä olin kuitenkin yksin kotona. Menin olohuoneeseen ja pysähdyin ovelle, koska se, mitä näin oli odottamatonta. Valtava, kirkas valopylväs tai valo, joka ulottui lattiasta kattoon pysähdytti minut siihen paikkaan. Tuijotin sitä varmaankin hämmentyneenä ja ihmetellen, mikä se oli. Pelko kuitenkin astui esiin ja pakenin ulos loppupäiväksi. En uskaltanut mennä sisälle. En muista, että olisin kertonut siitä kenellekkään tai jos olinkin kertonut luultavasti se olisi mennyt vilkkaan mielikuvitukseni piikkiin. Asialla ei ole merkitystä tänään, koska sen kokemuksen muisto on tärkeä ja siihen liittyvä pelko on aikaa päivää sitten vaihtunut turvallisuudeksi.
Tämä aika maailmassa on monella tapaa sekava ja on suuria vastakkainasetteluja monellakin elämän alueella niin yksilön kuin yhteisöjenkin tasolla. Arjessa on monet haasteensa ja ilonsa. Yksi iso turvallisuus ja luotettavuus tekijä elämässäni on enkelit. Uskoni enkeleihin ei tarkoita, että voisin jotenkin siirtää vastuuta tekemisistäni heille, vaan päinvastoin saan heiltä varmuutta tehdä sellaistakin, joka vaatii rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. On ollut hetkiä, jolloin ajatukset ovat olleet niin murskaavia ja ahdistus niin piinaava, että ilo on kaikonnut jonnekin ulottumattomiin. Sellaisella hetkellä lämmin kosketus kuin kämmen olkapäällä on tuonut hetkeen lohdun ja tunteen, että ei ole yksin, vaikka näkyvästi onkin yksin.
Uskoni enkeleihin tuo elämään uusia ulottuvuuksia. Se antaa voimaa arkipäivään, jokapäiväiseen elämään. Se on yksi monista elämäni tärkeistä asioista. Se ei poista mitään, vaan tuo lisää sisältöä. Se antaa rohkeutta seistä omilla jaloillaan ja tuo positiivistä energiaa kohtaamisiin ja ylipäätänsä elämiseen. Se ei suinkaan poista ongelmallisia tilanteita eikä haasteita, mutta se saattaa antaa vastauksia ja voimaa tehdä päätöksiä. Siltikin on uskoni ollut monta kertaa koetuksella ja epäilykset ovat nostaneet päätänsä, mutta monet tilanteet elämässäni ovat osoittaneet enkelien läsnäolon todelliseksi. Ja onhan sillä omalla suojelusenkelilläni nimikin, jota en aio paljastaa kenellekään. Se on meidän välinen asia.
Minä, joka uskon enkeleihin, rakastan arkea, jossa elämä tapahtuu ja on. Arjen tekemiset kohdistavat ajatukset ja mielen kulloiseenkin tehtävään ja ihmisten kohtaamisiin, mutta enkeleiden läsnäolo tuo tilanteisiin positiivista energiaa, vaikka ei heitä aktiivisesti ajattelisikaan. Kun heidät on päästänyt elämään mukaan, ovat he siinä läsnä.
Usko enkeleihin jakaa tietysti ihmiset kahtia eli niihin, jotka uskovat ja niihin, jotka eivät usko. Usko mihin tahansa on mielestäni jokaisen oma asia, eikä ole minun tehtäväni ketään käännyttää eikä vakuuttaa omasta uskostani. Omat kokemukseni enkeleistä ovat tuoneet vain ja ainoastaan iloa, rakkautta, valoa ja voimaa elämääni erilaisissa elämäntilanteissa ja kohottaneet energiatasoani. Voin aina luottaa siihen, että kun ojennan käteni ja pyydän apua enkeleiltä minä saan juuri sen avun, jota tarvitsen eikä sitä apua, jonka luulen tarvitsevani. Tästäkin asiasta opin koko ajan lisää ja keskeneräisyys tuo mielenkiintoa elämään.
