Tänä aamuna valkoinen, kaunis lumipeite koristi tien pintaa. Kauniin pinnan alla oli jäinen ja liukas tie. Se laittoi kävelemään varmoin ja rauhallisin askelin. Tuntui siltä, että pelokkaasti ja arasti käveleminen voisi johtaa kaatumiseen. Kuvainnollisesti näin varmasti onkin, kun olo tuntuu epävarmalta, silloin olisi hyvä kulkea sisimmässään varmana omalla tiellään. Huomasin, että tien vieressä olikin tänä päivänä helpompi kulkea, koska siellä ei ollut jäätä. Siispä ajattelin, että pakkoko on kulkea liukasta tietä, jos vieressäkin voi kulkea, koska suunta on kuitenkin sama. Elämän kokemisessa voi valita joskus helpompia teitä, kun sen oivaltaa. Ei kaikkea tarvitse aina ja moneen kertaan käydä kantapään kautta. Voikin todeta oppineensa jotakin, kun huomaa, että on myös vaihtoehtoisia tapoja ja mahdollisuuksia tehdä asioita. Hassua on sekin, miten tavalliset arkipäivän asiat laittavat liikkeelle hyvinkin syvällisiä ajatuksia ja tuovat oivalluksia. Tavalliset päivät voivat tuoda ihania asioita eteemme ja silloin koemme ihmeitä.
Koen aina suurta onnea, kun saan iloisen tervehdyksen pieneltä lapselta. Tänään sen lahjoitti minulle pieni, punapipoinen tyttö rattaissa istuessaan ja vangiten katseeni omaansa. Sana "moi" oli kuin musiikkia korvilleni. Hyvä muistutus taas siitä, kuinka lapsessa näkyy Jumala kaikessa rakkaudessaan.