Kategoria: Yleinen

Tänään sain lukea päivän lehdestä tekstiviestipalstalta kysymyksen, jossa joku kaipasi katuvalojen sytyttämistä, kun ovat olleet pimeänä jo jonkin aikaa. Tästä ajatukseni alkoivatkin liikkua. Meillä on jotenkin ollut ja vieläkin on tapana, kysyä asioita kaikilta muilta, mutta ei siltä tai niiltä, jotka voisivat asiaan vaikuttaa. On vain kysymys puhelinsoitosta kaupungille ko. asiaa hoitavalle henkilölle. Yksinkertaisesti voisi kysyä:"Voisitteko hoitaa katuvalojen kunnostamisen?". Mikä siinä mahtaa olla niin vaikeaa? Kaikki eivät vielä osaa suoraan kysyä tai antaa palautetta. On hyvinkin hienoa antaa lehden kautta kiitosta ja onkin erittäin ymmärrettävää, mutta toivottavasti asiasta on jo heti paikan päällä kiitetty henkilöä, joka on kiitoksen kohteena. Samoin on myös toisenlaisen kritiikin laita. Jos on jotakin huomauttamista, sen voi lausua heti. Varmaa on, että sanomattomat "valitukset" jäävät ajatuksiin kiertämään ja kasvattavat suurempaa kehää ja yleensä siitä jaetaan vielä lähiympäristöönkin negatiivista energiaa.

Meidän olisi hyvä opetella hoitamaan asioita suoraan eikä kolmansien tahojen kautta. Kysyä suoraan ja vastata suoraan. Olin nuorempana työpaikassa, jossa eräs henkilö puhui asiat hyvin suoraan ja kaunistelematta. Hän saattoi kahvipöytä keskutelussa nolata ja haukkua toisen henkilön ominaisuuksia. Tällaista suoruutta en todellakaan tarkoita, vaan puhetta, jossa asia on asiana ilman sen tekijän henkilökohtaisia ominaisuuksia ja kielenkäyttö on asiallista, mutta voi silti olla tunteikasta.

Syvällisemmin ajatellen meillä puhumisen kulttuuri on "hiljaista". On opittu pitämään "mölyt mahassa". Kaikkea voi ja saa opetella, puhumistakin. Kun oppii sanomaan ääneen sen, minkä kokee tarpeelliseksi, voi huomata energiatasonsa nousevan, koska puhumattomat asiat sitovat energiaa ja tukkivat sen kehoon.

Puhua totuudellisesti ja kuunnella keskittyneesti on aitoa kommunikointia.  Sydämessä syntyvät sanat levittävät ääneen lausuttaessa rakkaudellista energiaa.

"Vastaa älykkäästi myös typerään kohteluun", Laotse (500-luku eKr.), taolaisuuden perustaja.

Joskus saattaa mieleen putkahtaa ajatus kokeilla jotakin uutta juttua, ehkä jotakin uutta tekemistä. Ajatus voi olla hyvinkin pieni ja ohimenevä, niin mitättömältä tuntuva, että miettii, kannattaako siihen tarttua. Yleensä se jää itsepintaisesti mieleen pyörimään. Sen saattaa saada väliaikaisesti pois mielestään, mutta taas se alkaa muistuttaa itsestään. Tällaisen ajatuksen on tarkoitus saada ihminen toimimaan jotenkin asian eteen. Olisi syytä kokeilla, minkälaiselta se ajatuksen mukanaan tuoma juttu oikein on. Voihan olla, että se jää yhteen kertaan, mutta useimmiten se alkaa sytyttää valtavaa innostusta.

Meillä kaikilla on sisällämme uinuvia mahdollisuuksia; kykyjä ja taitoja, jotka odottavat käyttöönottoa. Ne saattavat lähteä käyntiin hyvin pienestä ajatuksesta. Hieman tarkkaavaisuutta ja pysähtymistä vaaditaan, mutta ovathan ne aika itsepintaisia, ne tärkeät ajatukset. Liittyvät ne sitten työhön tai harrastukseen, kaikilla ihmisillä on omanlaisiansa taitoja. Enkä tarkoita mitään hyvin erikoisia kuten esim. tulennielijä tai vatsastapuhuja, vaan aivan tavallisia, arkipäiväisiäkin taitoja, tapoja tehdä erilaisia töitä. Ei se ole tärkeää, että osaa tehdä jotakin hyvin erikoista, vaan se, että löytää sen, mikä sytyttää intohimon tekemiseen.

"Yksinkertaiset asiat ovat kaikkein ihmeellisimpiä, ja vain viisaat kykenevät näkemään ne," Alkemisti, Paulo Coelho.

"Jumala antoi jokaiselle ihmiselle jonkin lahjan. Sillä tavalla Hän näyttäytyi maailmalle ja auttoi ihmisiä", Brida, Paulo Coelho.

Elämässä on monenlaista runsautta. Näin syksyllä on maassa pudonneiden lehtien runsautta. On aivan kuin pakko kävellä läpi paksun lehtipeitteen ja saada aikaan niiden lentäminen, jota tuuli vielä avittaa. Muistelen, että lapsena hypittiin lehtikasoihin ja pöllyteltiin lehtiä ympäriinsä. Sitä en muista toruttiinko siitä.

Monet tuskailevat lehtipaljoutta ja haravointia. Niin...saahan siitäkin lisää kierroksia stressimoottoriin. Toiset jättävät lehdet maatumaan. Toiset käyttävät lehtipuhaltimia. Toisten ei tarvitse miettiä asiaa ollenkaan. Toki kasaantuneet, kastuneet lehdet ovat liukkaita teillä. Tällaista se  syksy on lehtien osalta. Eipä me sille mitään voida, mutta sille voi, ovatko pudonneet ja vielä puissa olevat kauniit lehdet riesa vai rikkaus. Sen päättää jokainen ihan itse.

Runsas, syksyinen väriloisto on luonnon rikkautta, kaikkien nautittavaksi annettu.

Mietin, että on paljon niitä, jotka suovat mielellään toisille kaiken sen onnen ja rakkauden, mitä itse eivät koe ansaitsevansa. Sitten on niitä, joilla on paljon tai vähän elämän hyviä asioita, jotka kahdehtivat toisilta heidän onnellisuuttaan ja varmasti materiaalistakin omaisuutta.He eivät osaa arvostaa sitä, mitä heillä on. On myös niitä, jotka osaavat nauttia ja iloita elämänsä hyvistä asioista. Mielestäni jokaisen elämästä löytyy onnellisuutta, rakkautta, joka ei ole kiinni mistään ulkonaisesta seikasta, vaan on täysin sisäinen olotila.

ONNELLISUUS SAA NÄKYÄ!

"Tunnemme kaikki ihmisiä, jotka yrittävät kuitata hyvät työnsä naurahtamalla tai esittämällä välinpitämätöntä, aivan kuin rakkaus olisi heikkoutta", Kolumni-Katkelmia sanattomasta päiväkirjasta, Paulo Coelho.

"Voima onneen, hyvyyteen ja kaikkeen, mitä elämässämme tarvitsemme, piilee meidän jokaisen sisällä. Voima on sisimmässämme-rajoittamaton voima", Robert Gollier (1885-1950) kirjailija ja New Thougt-liikkeen edustaja.