Kuukausi: elokuu 2013

Kun kuuntelin Haloo Helsingin biisiä "Vapaus käteen jää", jäin miettimään, mitä on vapaus. Se on hyvin monitahoinen ja monitasoinen käsite. Olen samaa mieltä laulun sanoittajan ja laulajan Elli Haloon kanssa siitä, että "kun elämässä kaiken menettää silloin vapaus on ainut mitä käteen jää". Jos viedään kaikki, todella kaikki; materiaalinen omaisuus, ihmissuhteet, työ yms. niin jäljelle jää ihminen ilman sidoksia mihinkään ja silloin on ihminen vapaa tekemään, olemaan jotakin aivan muuta, mitä on aiemmin ollut tai tehnyt. Kaikkea ei silti tarvitse menettää ollakseen vapaa. Voi olla vapaa työssään, ihmissuhteissaan, kaikessa, jos toteuttaa omaa sydäntään, intuitiotaan. Tahdon erityisesti korostaa sitä, että nimenomaan vapaus sisältää myös itsessään vastuun. Vastuun omasta elämästään, jota eläessään ihminen alkaa myös ottamaan vastuuta perheestään, maastaan, maailmasta. Ihminen, joka ei ota vastuuta omasta elämästä, ei pysty sitä ottamaan muistakaan. Vastuullisuus tuo mukanaan yhteisöllisyyden. Jos on itsekäs "oikein", haluaa myös toisille sitä samaa hyvää, mitä itse kokee. Jos on itsekäs "väärin", haluaa itselleen aivan kaiken ja ottaa sitä myös toisilta haaliakseen lisää omaan kekoonsa. Oikeastaan todellinen vapaus on sisäistä vapautta olla oma itsensä ja näin toteuttaa Luojaa kauttansa.

"Jos olet tyytymätön menneisyyteesi, unohda se. Kuvittele itsellesi uusi elämäntarina ja usko siihen", Viides Vuori, Paulo Coelho.

"Vapaus ei tarkoita elämää ilman vastuuta, vaan kykyä valita ja sitoutua siihen mikä on parasta ihmiselle itselleen", Zahir, Paulo Coelho.

On perhosten aika. Ne ovat taivaallisen kauniita siipiensä väriloistoa esitellessään. Niitä katsellessa siirtyy meditatiiviseen tilaan, koska niiden kauneus on vangitsevaa. Läsnä on elämän kauneus ja toisaalta elämän kiihkeä syke, kun ne imevät mettä kukista. Siinä hyörinässä kaikille riittää mettä ja suvaitsevaisuus antaa tilaa muillekin istahtaa samaan kukkaan; elämän tarkoitusta vahvimmillaan. Vahva ykseyden tunne valtaa mielen ja purskauttaa ilon pintaan.

Niin monenlaiset ajatukset alkoivat muodostua mielessäni, kun eilen kuulin radiosta ja tänään luin lehdestä, että sisäministeri Päivi Räsänen haluaa kiirehtiä uskomushoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Lain säätämisissä ei sinänsä ole mitään erikoista, vaan se, että mitä niillä halutaan saada aikaan. Sisäministerin tavoitteena on potilasturvallisuuden parantaminen, jota hän lailla haluaa hoitaa.  Ensimmäinen ajatus, mikä pulpahti pintaan minulle oli, että eikö Suomessa olisi tärkeämpiäkin asioita, joihin tulisi tarttua. Hän haluaisi kieltää uskomushoidot pieniltä lapsilta ja vakavasti sairailta. Minulle tässä jutussa kaiken ydin on se, että halutaan rajoittaa ihmisen vapaata tahtoa ja itsemääräämisoikeutta, halutaan hallita ja holhota ihmisiä. Sellainen laki ei turvaisi pieniä lapsia ja vakavasti sairaita, vaan lisäisi lääketeollisuudelle menevää rahavirtaa. Tiedän monia luontaisterapeutteja, jotka tekevät työtään sydämellä eikä rahan kiilto silmissä. Työtä, jossa parhain palkkio on nähdä ihmisen saavan apua ongelmiinsa. Kaikessa hoitamisessa tulisi olla tavoitteena ihmisen fyysinen, henkinen ja psyykkinen hyvinvointi eikä pelkkä työn tekeminen ja ansio. Monesti vaikuttava hoitotulos tulisi varmasti koululääketieteen ja luontaislääketieteen yhteispelillä. Molemmissa suuntauksissa on paljon, paljon hyvää. Me ihmiset teemme asioista niin hankalia kiistelemällä ja pitämällä tiukasti kiinni oikeassa olemisesta. Suvaitsevaisuus, harmonia ja samanlaiset tavoitteet terveydenhoidossa niinkuin kaikessa olisivat tärkeitä kohtia. Jotenkin sellainen tuntuu häämöttävän varsin kaukana. Silti toivoa aina on!

Jostakin lukeneena mieleeni tuli hauska juttu; vanhin lumelääke on isän tai äidin puhallus lapsen kipeään kohtaan. Ja se tepsii.

Allaolevassa kuvassa luonnollista yhteispeliä parhaimmillaan..."Kukaan ei tiedä, mitä seuraavana hetkenä tapahtuu, ja siitä huolimatta ihmiset kulkevat eteenpäin. He kulkevat siksi, että he luottavat. Siksi että heillä on usko.