Kuukausi: helmikuu 2013

Olen useampanakin päivänä saanut miettiä iloisuuden ja onnellisuuden tunnetta. Tuntuu siltä, että meidän ajatuksemme on kyllästetty huolilla, kärsimyksillä ja monilla muilla kovilla kokemuksilla. Näinhän elämässä on; on kevyitä ja raskaita aikoja. Mutta eikö silloin, kun elää onnellisia aikoja, ole myös oikeus näyttää onnelliselta. Olen törmännyt viime päivinä ja itsekin joskus ajatellut, että olenko tämän onnen arvoinen? Ikäänkuin meidät olisi tarkoitettu vain olemaan surullisia ja kärsiviä. Vuosien uskomukset ja kovat kokemukset ovat muokanneet meidän henkistä ilmapiiriä. Saatetaan ehkä katsoa karsaasti iloista ihmistä, varsinkin ne, jotka elävät negatiivisten tunteiden vallassa. Jos on löytänyt itsestään todellisen, vahvan onnellisuuden ja rakkauden, hän ei menetä siitä mitään lohduttaessaan esim. sitä, joka kokee surua. Päinvastoin tasapainoinen ihminen pystyy tukemaan ja olemaan läsnä surevalle menettämättä silti omaa energiaansa. Meistä jokainen on oikeutettu myös onnellisuuteen, kun sen aika on elämässä. Sen voi mielestäni antaa näkyä ja kuulua, koska se leviää ja luo hyvää ilmapiiriä. Saattaapa olla niinkin, että elämässään katkeroituneet heräävät ihmettelemään ja etsimään, mistä onnea ja iloa löytyisi. Toivoa on aina, vaikka jotkut saattavat jäädä kiinni koviin kokemuksiin ja kärsimyksiin ja tätä kautta hakevat itselleen huomiota ja lohdutusta. Näin käyttäytyen ei tarvitse lähteä etsimään itsestään syitä ja seurauksia eli katsomaan itseään peiliin. Ei ehkä haluta edes etsiä, koska jollain tasolla kokee itsensä tärkeäksi. Ajan mittaan käy useasti niin, että lähellä olevat väsyvät jatkuvaan negatiivisuuteen. Ilo ja onni ovat perustunteitamme ja kun koemme elämässämme tapahtumia, jotka näitä tunteita tuovat, saamme kokea ja näyttää ne koko sydämestämme.

"Emme voi ennakolta aavistaa, mikä on olennaista. Kaikki olemme joskus tunteneet rajatonta onnea hetkenä, jolloin sitä tuskin oli aihetta odottaa", Siipien Sankarit, Antoine de Saint-Exupèry.

"Ilo on jollain minulle käsittämättömällä tavalla tarttuvaa, samoin kuin innokkuus ja rakkaus", Portobellon noita, Paulo Coelho.

Kun ymmärtää itseään, omaa toimintaansa erilaisissa tilanteissa, voi ymmärtää myös toisia, ainakin jollakin tasolla. Nurinkurista on jotenkin se, kun välillä tuntuu, miten ymmärretään toisten elämistä niin hyvin. Juurikin niin, että kommentoidaan ja annetaan ehkä neuvoja, ohjeita, miten pitäisi olla ja elää. Onko silloin ymmärrystä elämästä, omastaan? Nyt en tarkoita pintapuolista elämistä, vaan elämän syvimmän olemuksen ymmärtämistä. Monesti kysyessään ei saa vastausta, mutta jos ei ole tarvetta kysyä, saakin vastauksia. Kun ymmärtää omaa itseään paremmin, lisää myös positiivista energiaa ympäristöönsä, koska aitous ihmisessä paljastuu hyvänä olona.

"Vihan energialla et pääse minnekään, mutta anteeksiannon energia, joka ilmenee rakkautena, pystyy muuttamaan positiivisesti elämääsi", Brida, Paulo Coelho.

Mietin sitäkin, että vaikka halua olisi siirtyä kuuntelemaan sisäistä viisauttaan, voi siihen liittyä myös pelkoa. Voihan olla, että kokee, että olisi tehtävä sellaisia ratkaisuja, joiden tietäisi olevan hyväksi, mutta ei juuri sillä hetkellä uskalla. Rohkeus kasvaa kuitenkin koko ajan, eikä itsensä soimaaminen päättämättömyydestä helpota oloa. Toisaalta sisäinen ohjaus ei "käske" tekemään mitään sellaista, mihin ihmisellä ei ole valmiuksia. Jos hetken miettii, miksi pelkää tai ei koe pystyvänsä uudenlaisiin tekemisiin, onkin kyseessä vanhat uskomukset ja mielen vanhat tarinat. Sisäinen ohjaus on pelkkää rakkautta ihmistä kohtaan ja teot ovat vain hyvyyteen ja rakkauteen pohjautuvia, jotka näkyvät myös rakkaudellisena toimintana muita ihmisiä kohtaan. Sisäisen äänen kuunteleminen on Jumalan äänen kuuntelemista sydämellään.

"Tämän armolahjan saa kuka hyvänsä, joka haluaa ottaa sen vastaan. Riittää kun uskoo, ottaa vastaan eikä pelkää tehdä virheitä", Piedrajoen rannalla istuin ja itkin, Paulo Coelho.

Aamulenkillä koiran kanssa mietin, miten tärkeää olisi, että meillä kaikilla olisi ainakin yksi kuuntelija. Kuuntelija on läsnä ja kuuntelee, mitä sanot. Hän ei anna mitään ohjeita, eikä neuvo. Hän kuuntelee sinua. Useimmilla on kait monta kuulijaa. Kuulija kuulee, mitä sanot, mutta ei kuuntele. Hän kuulee puheestasi sen, mistä haluaa itse alkaa kertoa omia juttujaan. Hän saattaa antaa neuvoja. Joillakin on lahjana kuuntelemisen taito. Tapaamiset ovat erilaisia ihmisten kanssa. Joidenkin kanssa onkin tarkoitus keskustella vuolaasti ja vaihtaa mielipiteitä, eikä odoteta edes syvällisempää kuuntelua. Samoin on asian laita myös oman intuition kuuntelemisessa; sen äänen voi kuulla, mutta kuunteleeko sitä niin, että huomioi sen antaman ohjauksen.

"Kukaan ei pääse pakoon sydäntään. Sen vuoksi on paras kuunnella, mitä se kertoo, koska vain siten voi välttää odottamattomat iskut", Alkemisti, Paulo Coelho.