Tänään aamulenkin jälkeen seisoin kotipihallani ja katselin sen kauneutta. Puut ja pensaat olivat kauniissa lumikuurassa. Aurinko laittoi niiden oksat säihkymään. Rauha alkoi levitä mieleeni ja luonnon kauneus herätti sydämeni huomaamaan hetken ihmeellisyyden. Auringonsäteet valaisivat pakkaslumihiutaleita niin, että ne näyttivät tanssivan ja kimaltavan kuin miljoonat timantit. Ensin hiutaleet tanssivat vasemmalta oikealle ja sitten ne vaihtoivat suuntaa oikealta vasemmalle ja sitten ylös ja alas. Jokin kevyt ilmavirta liikutteli hiutaleita, joita ei juuri näkynyt, kun katseen siirsi pois auringon valokeilasta. Keskittyneenä tähän tanssiin unohdin kaiken muun ja jäljellä oli vain pelkkä läsnäolo ja rakkaus. Hetkessä oli taikaa ja tunsin kiitollisuutta.
Minut havahdutti tästä tieltä kuuluvat reippaat askeleet. Naapurin ihana pikkutyttö käveli isänsä kanssa vetäen pulkkaa perässään. Iloiset "heipat" kuuluivat kirkkaalla lapsen äänellä ja lopuksi hän sanoi:"Mukavaa vapaapäivää"! Kirjoitetut sanat eivät riitä kertomaan, sitä positiivisten tunteiden määrää, jota tämä valloittava pikkuneiti latasi ilmoille.
Aito läsnäolo elämän hetkissä on iloa, joka on meidän kaikkien ulottuvilla.