Tekijä: Majakanvartija

On perhosten aika. Ne ovat taivaallisen kauniita siipiensä väriloistoa esitellessään. Niitä katsellessa siirtyy meditatiiviseen tilaan, koska niiden kauneus on vangitsevaa. Läsnä on elämän kauneus ja toisaalta elämän kiihkeä syke, kun ne imevät mettä kukista. Siinä hyörinässä kaikille riittää mettä ja suvaitsevaisuus antaa tilaa muillekin istahtaa samaan kukkaan; elämän tarkoitusta vahvimmillaan. Vahva ykseyden tunne valtaa mielen ja purskauttaa ilon pintaan.

Niin monenlaiset ajatukset alkoivat muodostua mielessäni, kun eilen kuulin radiosta ja tänään luin lehdestä, että sisäministeri Päivi Räsänen haluaa kiirehtiä uskomushoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Lain säätämisissä ei sinänsä ole mitään erikoista, vaan se, että mitä niillä halutaan saada aikaan. Sisäministerin tavoitteena on potilasturvallisuuden parantaminen, jota hän lailla haluaa hoitaa.  Ensimmäinen ajatus, mikä pulpahti pintaan minulle oli, että eikö Suomessa olisi tärkeämpiäkin asioita, joihin tulisi tarttua. Hän haluaisi kieltää uskomushoidot pieniltä lapsilta ja vakavasti sairailta. Minulle tässä jutussa kaiken ydin on se, että halutaan rajoittaa ihmisen vapaata tahtoa ja itsemääräämisoikeutta, halutaan hallita ja holhota ihmisiä. Sellainen laki ei turvaisi pieniä lapsia ja vakavasti sairaita, vaan lisäisi lääketeollisuudelle menevää rahavirtaa. Tiedän monia luontaisterapeutteja, jotka tekevät työtään sydämellä eikä rahan kiilto silmissä. Työtä, jossa parhain palkkio on nähdä ihmisen saavan apua ongelmiinsa. Kaikessa hoitamisessa tulisi olla tavoitteena ihmisen fyysinen, henkinen ja psyykkinen hyvinvointi eikä pelkkä työn tekeminen ja ansio. Monesti vaikuttava hoitotulos tulisi varmasti koululääketieteen ja luontaislääketieteen yhteispelillä. Molemmissa suuntauksissa on paljon, paljon hyvää. Me ihmiset teemme asioista niin hankalia kiistelemällä ja pitämällä tiukasti kiinni oikeassa olemisesta. Suvaitsevaisuus, harmonia ja samanlaiset tavoitteet terveydenhoidossa niinkuin kaikessa olisivat tärkeitä kohtia. Jotenkin sellainen tuntuu häämöttävän varsin kaukana. Silti toivoa aina on!

Jostakin lukeneena mieleeni tuli hauska juttu; vanhin lumelääke on isän tai äidin puhallus lapsen kipeään kohtaan. Ja se tepsii.

Allaolevassa kuvassa luonnollista yhteispeliä parhaimmillaan..."Kukaan ei tiedä, mitä seuraavana hetkenä tapahtuu, ja siitä huolimatta ihmiset kulkevat eteenpäin. He kulkevat siksi, että he luottavat. Siksi että heillä on usko.

Aamulenkillä koiran kanssa olin todistamassa tilannetta, joka vaikutti minuun syvästi ja pohdin itsekseni asiaa. Tässä sitä en lähde syvällisemmin analysoimaan; en etsimään syitä ja seurauksia, koska vain se, mitä kuulin on minulle todellista. Siispä tilanne oli tämä; äiti oli viemässä päiväkotiin kahta lastaan. Tyttö ehkä iältään noin 4-5 vuotias, huusi täysin paniikinomaisesti, ettei halua mennä päiväkotiin. "Mulla on siellä niin paha olla. Äiti, minä en tahdo mennä sinne. Siellä on niin paha olla" Hän jatkoi huutamista, joka muuttui kirkumiseksi, täysin hallitsemattomaksi. He kuitenkin menivät päiväkotiin sisälle, joten en tiedä jatkoa. Syyttämättä ketään ja vain omiin havaintoihin perustuen voin sanoa, että olo oli tytöllä todella paha. Se energia tuntui minulle asti, vaikken aivan lähellä ollutkaan. Mielestäni ei kuitenkaan ollut kyse pelkästään  vain "huonosta aamusta", vaan jostakin isommasta. Niin monilla ihmisillä sekä lapsilla ja aikuisilla on nykyään "paha olla". Siinäpä aihetta pohtimiseen koko päiväksi.

Nykypäivänä olisi syytä ottaa monessa asiassa huomioon lasten herkkyys erilaisille energioille, jotka heihin vaikuttavat positiivisesti tai negatiivisesti. Eiväthän lapset itse edes aina ymmärrä, mistä on kyse, saati sitten aikuiset; varsinkaan sellaiset, jotka eivät ehdi pysähtyä kokemaan asioita. Herkät lapset tuntevat ja kokevat energiat voimakkaasti ja tätä kautta kokevat sellaistakin, joka ei saa sanallista muotoa. Energia on pettämätön ja se paljastaa ihmisen senhetkisen energiatason sille, jolla on herkkyys tallella.

"Jos haluat löytää universumin salaisuudet, ajattele kaikkea energiana, taajuutena ja värähtelynä"; Nikola  Tesla (1856-1943) radion ja vaihtovirran keksijä.

Useasti jää jostakin lukemastaan kirjasta tai lehdestä jokin asia mieleen. En muista, mistä luin, mutta aloin pohtia seuraavaa lausetta; kiltti ihminen on harvoin rehellinen. Ensimmäinen ajatus oli, että kiltti ihminen on rehellisyyden perikuva. Juuri sellainen, joka antaa kassalla takaisin liikaa saamansa viisisenttisen. Seuraava ajatus veikin jo syvemmälle. Lauseen viesti onkin totta, jos ajattelee, että kiltti ihminen hyvin useasti kieltää omat tunteensa. Hän ei ehkä uskalla vastata kieltävästi pyyntöihin, joita hän ei haluaisi tehdä. Aluksi voi olla, ettei hän edes tunnista omia tarpeitaan, vaan luulee toimivansa omasta sydämestään käsin. Aikaa myöten oppii, että jokaiseen pyyntöön suostuminen onkin toimintatapa tai käyttäytymismalli; uskomus, että näin pitää tehdä, ohittaa itsensä ja tehdä toisten hyväksi enemmän kuin on tarpeen. Tiedostamaton toiminta on toimintaa kaavamaisesti, mutta tiedostaminen tuo omaan toimintaan totuuden ja tarpeen olla rehellinen itselleen. Liian tiukat, toisten asettamat raamit ovat valheellisia, jos ne hiljentävät ihmisen oman sisäisen äänen. Rehellisyys toisia ja itseä kohtaan rikkoo raamit, jotka eivät anna lupaa kohdella itseä ja toisia rakkaudellisesti. Rehellisyys siis perii maan niinkuin vanhassa sananlaskussa niin osuvasti sanotaan.

"Meillä on taipumus pyrkiä vankeuteen, koska vapaudessa ei mielestämme ole rajoja eikä vastuuta", Kolumni-sydämen sopukoissa, Paulo Coelho.

Eläminen toisten asettamilla ehdoilla on vankeutta ja vapaus koittaa kun rikkoo sellaiset muurit. Todellinen vastuu alkaakin vapautumisesta elämään kuuntelemalla sydämensä ääntä. Sellainen vastuu kunnioittaa omia ja toisten rajoja.

"Se, joka puuttuu toisen elämäntiehen ei löydä koskaan omaansa", Alkemisti, Paulo Coelho.

Mietin vielä sanaa kiltti, joka paremminkin tarkoittaa huomaamatonta itselleen. Muut huomaavat kiltin silloin, kun tarvitsevat häneltä jotakin tai johonkin. Kiltti ihminen kokee itsensä huomaamattomaksi, näkymättömäksi.  Sitten kun alkaakin sanoa ei, muuttuu näkyväksi itselleen ja muille tuhmaksi.  Kiltin ja tuhman voi mielestäni poistaa kokonaan sanavarastosta, koska ne eivät kerro totuudesta mitään. Ne ylläpitävät valheellisuutta.  Vauvasta sanotaan, että se on kiltti, kun se ei itke. Se nyt ei ehkä kuitenkaan tarkoita tuhman vastakohtaa, koska pieni vauva ei vielä ilmaise negatiivisuutta, tuntee ja kokee sitä muista ihmisistä mielestäni kuitenkin. Siltikin itku on vauvan puhetta ja se ilmaisee sillä jotakin.