Tekijä: Majakanvartija

Erilaiset elämänviisaudet ovat ikiaikaisia. On aikakausi mikä hyvänsä, ne pätevät. Ne kirjoitetaan vain kullekin aikakaudelle sopiviksi sanoiksi ja myös puhutaan ajan kielellä, vieläpä eri maissa omilla luonteenomaisilla tavoilla. Tänään tulikin mieleeni jälleen kerran vanha sananlasku. Erään mainoksen kielellä ihmettelin itsekseni, että mistä näitä sananlaskuja oikein tulee. "Hädässä ystävä tunnetaan" valtasi mieleni ja tuumailin auttamishalua.

Auttaminenkin pohjautuu niin moniin erilaisiin syihin, tiedostettuihin ja tiedostamattomiin. Minkä tahansa onnettomuuden tapahtuessa se, joka ryntää auttamaan, toimii täysin pyyteettömästi; oma tilanne, jopa turvallisuus jää taka-alalle.

Sitten on sellaista auttamista, että puututaan ja hoidetaan toisen asioita, vaikka kukaan ei edes pyydä. Kun "hyvää hyvyyttään" puuttuu asioihin, saattaa sotkea tilannetta pahemmaksi. Joskus pyydetään apua ja sitä ei anneta. Ehkäpä sitä ei katsota tarpeelliseksi tai vedotaan johonkin omaan kiireeseen.

Entäpä, jos on aina auttamassa, kun pyydetään ja kuitenkin huomaa, että olisi parempi olla ojentamatta kättä. Toinen on saattanut luvata miljoonia kertoja olla tekemättä jotakin vahingollista ja joutuu samaan "liriin" aina uudestaan ja uudestaan. Jos joka kerta toinen sitten auttaa pois tästä ahdingosta, voi pohtia, ketä se oikeasti palvelee.

Sellaiset, jotka ovat aina valmiita auttamaan, oli kyse aivan mistä tahansa, ja jos itse ei edes kyseenalaista ikinä syitä, voi huomata, että mikään ei tule riittämään. Siinä huomaa vain kuluttavansa itsensä loppuun.

Jotkut auttavat näkyvästi tarkoituksella ja näin saavat hyvää julkisuuden kuvaa. Todellisuuspohjaa voi sitten jokainen miettiä erikseen.

Toisille auttaminen on elämäntyö. Autetaan, koska se vain on niin sydämen asia. Sekä auttaja että autettava saavat aitoa onnellisuutta ja iloa. Varsinkin puolustuskyvyttömien auttaminen on henkisesti antoisaa. Ne maan hiljaiset, jotka tekevät omaa auttamistyötään ilman henkseleiden paukuttamista, saavat kiitoksensa siitä, kun näkevät toimintansa edistävän elämän jatkumista ja onnellisuuden kokemista.

Koska jokainen toimii oman tietoisuustasonsa pohjalta, ei toisten tuomitseminen auttamisessa hyödytä ketään. Jos auttaminen lisää omaa hyvän olon tunnetta, voi jatkaa hyvinkin niin, vaan jos kokee väsyvänsä ja uupuvansa, voisi miettiä, mistä se johtuu. Yleisesti ottaen intuition kuunteleminen antaisi näissäkin kysymyksissä parhaimman vastauksen.

"Valon soturi on maailmassa auttamassa veljiään eikä tuomitsemassa muita", Valon Soturin Käsikirja, Paulo Coelho.

Tänä aamuna koiran haistellessa mielenkiintoisia hajuja katselin ylöspäin. Naapurin pihalla olevassa isossa koivussa, sen ylimmässä oksistossa istui pieni lintu ja lauloi. Oli niin korkealla, etten nähnyt, mikä mahtoi olla tuo pieni lintu ja laulun perusteella en sitä osannut päätellä. Se nyt tässä kohtaa oli kuitenkin sivuseikka, koska tuumailin, kuinka korkealla tuollainen pieni lintu uskaltaa olla. Tietysti uskaltaa, kun vieläkin korkeammalla taivaalla lentävät.

Unelmia ajatellen meidän ihmisten olisi hyvä kurkotella korkeammalle. Monetkin unelmat saattavat liikkua liian matalalla. Ehkäpä siksi, että niiden toteutumiseen uskoo. Korkealentoiset unelmat vaativat lujempaa uskoa ja toimintaa. Saattaapa vielä mieltä hallita vanha sananlasku "Se, joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Tuo lienee ajateltu ylpistymisen estämiseksi. Siltikin voisi levittää omia siipään ja alkaa tavoitella suurempiakin omia unelmia. Ja ajatuksestahan se lähtee ja kasvaa ja laittaa toimimaan.

Mikään ei sammuta sellaista unelmaa, joka on kuin sisäinen tuli, kuin sisäinen pakko, joka ei jätä rauhaan ja joka antaa voimaa toteuttamiseen.

"Kaikki eivät voi toteuttaa unelmiaan samalla tavalla", Alkemisti, Paulo Coelho.

"Maailma on niiden, joilla on rohkeutta unelmoida ja jotka uskaltavat elää unelmaansa. Jokainen omien kykyjensä mukaan", Valkyriat, Paulo Coelho.

Eilen illalla katsoin uutisia ja siinä haastateltiin jotakin islamilaista henkistä johtajaa. En muista nimeä enkä paljon muutenkaan koko haastattelusta, mutta viimeinen hänen lausumansa jäi mieleeni. Hän sanoi haastattelijalle jotenkin näin:"...valtaamme teidät". Mietin vielä tänäkin aamuna, että sanoiko hän todella niin; ja kyllä hän sanoi. Tällainen on varmasti pelkoa herättävää monellekin. Minä koen hänet pelkästään uskon varjolla toimivaksi ja maallista valtaa haluavaksi ihmiseksi. Toisten alistaminen ja orjuuttaminen oman vallan alle ei ole minkään uskonnon syvin tarkoitus, vaan silloin on kyseessä pelkästään vallanhalu, joka on kietoutunut valheellisesti uskonnolliseen kaapuun.  Uskonto on vain pelkkä uskonto, jos siitä puuttuu aito henkisyys, Luojan rakkaus.

Tällaisten sanomisten jälkeen nousee itselleni ainakin vain ja ainoastaan toiminen puhtaasti yhden ja ainoan Luojan rakkauden energiassa, joka on kaikkien näkemistä samanarvoisina eikä kenenkään alistamista oman vallanhalun alle. Sama Luojan energia ja rakkaus on vain saanut eri ihmiskunnissa monia nimiä.

Aihe olisi sinänsä hyvin laaja, mutta yksinkertainen ajatus eilisestä uutisesta on, että emme saa antaa pelolle sijaa, vaan keskittyä toimimaan rakkaudellisesti ja levittää positiivistä energiaa omassa elämässämme.

"Millään muulla ei ole merkitystä tässä maailmassa kuin rakkaudella. Sellaista rakkautta Jeesus tunsi ihmisiä kohtaan, ja se oli niin suurta, että se ravisutti tähtiä ja muutti historian kulkua. Hänen yksinäinen elämänsä kykeni sellaiseen mihin kuninkaat, armeijat ja maailmanvallat eivät kyenneet", Pyhiinvaellus, Paulo Coelho.

Tänään sain lukea päivän lehdestä tekstiviestipalstalta kysymyksen, jossa joku kaipasi katuvalojen sytyttämistä, kun ovat olleet pimeänä jo jonkin aikaa. Tästä ajatukseni alkoivatkin liikkua. Meillä on jotenkin ollut ja vieläkin on tapana, kysyä asioita kaikilta muilta, mutta ei siltä tai niiltä, jotka voisivat asiaan vaikuttaa. On vain kysymys puhelinsoitosta kaupungille ko. asiaa hoitavalle henkilölle. Yksinkertaisesti voisi kysyä:"Voisitteko hoitaa katuvalojen kunnostamisen?". Mikä siinä mahtaa olla niin vaikeaa? Kaikki eivät vielä osaa suoraan kysyä tai antaa palautetta. On hyvinkin hienoa antaa lehden kautta kiitosta ja onkin erittäin ymmärrettävää, mutta toivottavasti asiasta on jo heti paikan päällä kiitetty henkilöä, joka on kiitoksen kohteena. Samoin on myös toisenlaisen kritiikin laita. Jos on jotakin huomauttamista, sen voi lausua heti. Varmaa on, että sanomattomat "valitukset" jäävät ajatuksiin kiertämään ja kasvattavat suurempaa kehää ja yleensä siitä jaetaan vielä lähiympäristöönkin negatiivista energiaa.

Meidän olisi hyvä opetella hoitamaan asioita suoraan eikä kolmansien tahojen kautta. Kysyä suoraan ja vastata suoraan. Olin nuorempana työpaikassa, jossa eräs henkilö puhui asiat hyvin suoraan ja kaunistelematta. Hän saattoi kahvipöytä keskutelussa nolata ja haukkua toisen henkilön ominaisuuksia. Tällaista suoruutta en todellakaan tarkoita, vaan puhetta, jossa asia on asiana ilman sen tekijän henkilökohtaisia ominaisuuksia ja kielenkäyttö on asiallista, mutta voi silti olla tunteikasta.

Syvällisemmin ajatellen meillä puhumisen kulttuuri on "hiljaista". On opittu pitämään "mölyt mahassa". Kaikkea voi ja saa opetella, puhumistakin. Kun oppii sanomaan ääneen sen, minkä kokee tarpeelliseksi, voi huomata energiatasonsa nousevan, koska puhumattomat asiat sitovat energiaa ja tukkivat sen kehoon.

Puhua totuudellisesti ja kuunnella keskittyneesti on aitoa kommunikointia.  Sydämessä syntyvät sanat levittävät ääneen lausuttaessa rakkaudellista energiaa.

"Vastaa älykkäästi myös typerään kohteluun", Laotse (500-luku eKr.), taolaisuuden perustaja.