Tekijä: Majakanvartija

Kuunteleminen on tärkeä asia keskinäisessä kommunikoinnissa. Vain siten todella ymmärrät, mitä sinulle kerrotaan ja paljon enemmänkin.  Jos yksi ja sama ihminen on aina kuuntelijan roolissa, vuorovaikutus ei ole tasapainossa.  Tunnista tällainen tilanne ja vaadi, että myös sinua kuunnellaan.  Me kaikki tarvitsemme joskus kuuntelijaa. Ehkä haluamme vain kertoa asioistamme, ehkäpä on päättänyt tehdä muutoksia elämässään ja niiden eteneminen vaatii, että joku muukin saa jo tietää asiasta.  Toisaalta on ystävyyssuhteita, joissa vuorovaikutus on luonnollisesti vuorottelevaa.  Tällainen ystävyyssuhde on todellista aitoa ystävyyttä. Joskus ystävyyssuhteissakin on hyvä hakea uusia ulottuvuuksia ja muissakin ihmissuhteissa.  Puhumisen tärkeyttä ei voi liikaa painottaa. On todella tärkeää
oppia puhumaan omista asioista, koska silloin monet solmut aukeavat ja elämänenergia pääsee virtaamaan.  Elämä on jatkuvaa muutosta ja puhuminen auttaa pysymään virran mukana.  Puhumattomuus lukitsee energiaa ja patouttaa tunteita.  Aina voi oppia puhumaan itselle tärkeistä asioista, mutta siinäkin on itse tehtävä aloite.

"Ole kuin reunojen yli tulviva lähde, älä kuin allas, jossa vesi seisoo", Veronika päättää kuolla, Paulo Coelho.

Olen tänään paljonkin miettinyt isääni, varmasti siksikin, kun olen kokenut hänen läsnäolonsa niin voimakkaasti. Minun isäni lähti tästä maailmasta kolme vuotta sitten. Toisaalta jotkut isät ovat viime aikoina tehneet raskaita tekoja perhettään kohtaan.  En näitä tekoja ala nyt pohtimaan, vaan mietin isän roolia oman kokemukseni kautta.
Isä oli syntynyt 20-luvun loppupuolella. Hän ei mielestäni edustanut perinteistä sen ajan ankaraa, arvovaltaista isää.  Hänellä oli hyvin vahvana lempeä ja tunteikas puoli. Hän uskalsi itkeä ja silti olla vahva. Hän opetti työnteon tärkeyden, totuudessa olemisen ja omasta perheestä huolehtimisen. Isä oli enemminkin hiljainen kuin puhelias mies, mutta siinä hiljaisuudessaan hän olemuksellaan ja energiallaan viestitti meille lapsille:"Olette tärkeitä, arvokkaita omana itsenänne". Häneltä luonnistui hyvin puhumisen ja hiljaaolon  tasapainottaminen. Huumori oli isällä omaa luokkaansa, niin mukaansa tempaavaa, että hänen juttunsa ja lentävät lauseet ovat vieläkin osana perheemme tarinaa.  Isänpäivä on vasta marraskuussa, mutta minulle se on tänään.  Kiitos isä sinulle kaikesta.  Nämä eivät ole mitään keksittyjä, kauniita korulauseita, vaan isä ei ikinä moittinut tai väheksynyt minua. Sain häneltä elämälleni voimavaran, joka on kantanut minua tiedostamattani ja joka nykyään kantaa tietoisesti minua elämässäni eteenpäin.  Kiitos Isä, että pidät minusta vieläkin huolta.

ISÄNI LAUSAHDUKSIA:
"Elämässä pitää olla muutakin kuin työntekoa". "Asioista pitää puhua".

Eilen illalla annoin yhden huolen kasvaa vuoren korkuiseksi. En päässyt kiipeämään sitä kuin puoleen väliin, joten olin vielä vähän levoton asian suhteen nukkumaan mennessäni.  Joka iltaisessa kiitos-rukouksessani pyysin apua huoleeni. Nukahdin levollisempana, mutta ajatukseni pyörivät kuitenkin asian tiimoilla. Yöllä heräsin ja koin ympärilläni valoisaa ja lempeää energiaa. Kuulin äänen korvassani, joka sanoi:"Älä huolehdi. Ei ole mitään hätää".
Ääni oli kuin edesmenneen rakkaan isäni ääni. Minua hymyilytti ja koin olevani turvassa.  Aamulla oloni oli edelleen rauhallinen.  Mietin, että niin nopeasti huolet saavat vallan ja silloin on vaikea nähdä metsää puilta. Tiedän, että minun on tehtävä konkreettiset ratkaisut, mutta huolien paisuttaminen ei auta asioita yhtään. Silloin ei edes pysty tarttumaan ongelmaan.  Tämän päivän selkeä mieleni teki päätöksen huoleni suhteen. Otin ensimmäisen askeleen ja tein, mikä tuntui oikealta ratkaisulta.  Kiitos, että sain apua.

PÄIVÄN MIETELMÄ
Ei ole heikkoutta pyytää apua, eikä ole heikkoutta ottaa sitä vastaan. Kiitos kaikesta avusta, jota saan joka päivä.

Elämässä teemme jopa päivittäin monenlaisia, pieniä ja suuria päätöksiä ja ratkaisuja. Joskus ratkaisut nojaavat pelkästään järkeen, toisinaan pelkästään intuitioon ja joskus yhdistämme molemmat käyttöömme päätöstä tehdessämme. Niin tai näin ratkaisut ovat omiamme, koskevat ne sitten vain itseä tai perhettämme.  Vain meillä itsellämme on tilanteestamme kokonainen käsitys ja muut vain luulevat tietävänsä.  Tästä pääsen asiaan, jota olen miettinyt. Miksi ylipäätään meidän tarvitsee selitellä muille ratkaisujamme?  Ainahan muut eivät edes odota selitystä, vaan hyväksyvät ne. Sitten on uteliaitten joukko, jotka haluavat ehdottomasti tietää, miksi teet jotakin, joka on aivan  "tavallisesta" poikkeavaa.  Saattaa nimittäin olla niinkin, ettei edes itse tarkkaan tiedä syitä ratkaisuihinsa, vaan tekee niin, koska "tietää" tekevänsä oikein.  Toisaalta voi haluta kertoa muillekin, koska se voi auttaa myös muita tekemään erilaisia päätöksiä.  Tilanteet ovat niin vaihtelevia ja asioidensa kertomisessakin on kuunneltava itseään.  Jos tuntee, että on tarve selitellä elämäänsä, saa sana selittäminen negatiivisen vivahteen, mutta jos haluaa selittää jollekin tilannettaan, koen sen positiivisena.

PÄIVÄN MIETELMÄ:
Elämäni on minun, enkä tietoisesti halua ketään vahingoittaa; näin olenkin saattanut itseäni vahingoittaa.  Elämäni on minun, enkä halua tietoisesti itseäni vahingoittaa; näin olenkin saattanut jotakuta loukata, vaikka se ei ole ollut tarkoitus. Tärkeintä on rakkaus itseään kohtaan, koska vain sitä kautta voi aidosti rakastaa muita. "Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi". Yksinkertaistettuna, jos olet rakkaus, kohtelet muitakin rakastavasti. Jos olet viha, kohtelet muitakin vihaisesti. Siis "kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan".