Tekijä: Majakanvartija

Jo eilen huomasin, että kaunis amiraaliperhonen maisteli mettä kukasta kukkapenkissämme. Yritin ottaa siitä kuvan, mutta sepä ei antanutkaan. Kolme kertaa yritin, se lähti lentoon heti, kun lähestyin sitä. Tänään huomasin sen saman amiraalin ruukussa, jossa on samettikukkia. Ryntäsin ulos. Aloin jutella sille: "Älä lennä pois. Olet niin kaunis. Anna minä otan sinusta kuvan." Lähestyin sitä hyvin varovasti ja hiljaa kuiskaten. Se reagoi lähestymiseeni, niin että sen liike pysähtyi. Se selvästi tunnusteli minua. Lähestyin edelleen hiljaa jutellen. Pääsin kuvausetäisyydelle ja se laittoi siipensä suppuun. "Kiltti, voisitko avata siipesi, niin kuvasta tulee kauniimpi". Siivet avautuivat ja sain otettua neljä kuvaa. Välillä se tosin vaihtoi asentoa ja aukoi ja sulki siipiään ihankuin etsiäkseen uutta kuvausasentoa. Otin vielä yhden kuvan ja sitten kiitin sitä ja annoin sen jatkaa meden juontia.

Jokaisesta elämän tilanteesta tai kohtaamisesta voi löytää merkityksiä, jos niitä alkaa oikein miettiä. Kohtaapa sitä sitten jonkun ihmisen tai eläimen. Minulla on juuri kirjastosta lainassa Markku Backmanin kirja voimaeläimet, koska eri eläinten ominaisuudet nimenomaan voimaeläiminä ajatellen ovat hyvin mielenkiintoisia.

Voimaeläin kirjassa kerrotaan, että perhosen voima on muutos. Käyhän se läpi suuren muutoksen toukasta kauniiksi perhoseksi. Perhosen voima antaa meille rohkeutta muuttaa elämäämme koko ajan ja nähdä muutokset hyvin herkkinä ja iloisina. Jokaisen meidän elämä on ainutlaatuinen seikkailu. Perhosen voima tekee siitä seikkailusta tanssia. Perhosen voimalla opimme löytämään oman tapamme liikkua ja ilmaista iloamme. Se viestittää elämän keveydestä.

Hyvin useinhan koemme muutokset raskaina, koska ne heittävät meidät pois mukavasta vanhasta olotilasta. Perhonen auttaa meitä näkemään muutokset kevyinä ja opetuksina meille. Kun olemme oppineet tarpeeksi, voimme alkaa käyttää oppimaamme jakaaksemme sitä eteenpäin ilolla aivan kuin kuoriutuisimme kotelostamme kauniiksi perhoseksi. Kirja kehottaa vielä miettimään, kun näemme perhosen, missä vaiheessa muutosta elämässämme itse olemme? Olemmeko toukkavaiheessa etsimässä uutta vai kotelovaiheessa sulattamassa yksinäisyydessä kokemaamme? Vai olemmeko jo saaneet asioista oman näkemyksemme ja voimme lentää iloisena ja vapaana kuin perhonen.

Tämän amiraaliperhosen kuvan tarkoitus on herättää sinut kysymään itseltäsi, missä vaiheessa sinä olet elämäsi muutoksessa? Ajattele asiaa leikkisästi ilman turhia paineita, jos kuva ei sinua herättele, hyväksy sekin.

Eilen seisoskelin mökin pihamaalla ja katselin pellolle. Samanaikaisesti katseeni kiinnittyi ruohikossa seittiään kutovaan isoon hämähäkkiin. En ole aikaisemmin nähnyt niin suurta hämähäkkiä. Katsoin myöhemmin netistä ja kyseessä oli ristihämähäkki. Sen takaosa oli ainakin 1 1/2 cm. Se työskenteli verkon kimpussa ja näin, kuinka se eritti
kehruurauhasista lisää ainetta verkkoon. Se oli äärettömän kaunis ja niinpä tietysti halusin ottaa siitä kuvan. Se tajusi tilanteessa jotakin outoa ja jähmettyi paikalleen ja keskeytti kauniin verkon teon. Ja hups se putosi maahan. Mitä olinkaan mennyt tekemään. Löysin sen heinikosta ja nostin ruohonkorrella takaisin verkkoon. Siinä se nökötti jonkin aikaa ja lähti sitten kulkemaan seittiä eteenpäin. Taas se putosi. Ajattelin, että se pääsee sieltä omin avuin ylös, enkä enää puutu sen hommiin. Kaiken lisäksi kuvasta tuli epätarkka, joten onnistuin vain sillä hetkellä sotkemaan hämähäkin suunnitelmat. Onneksi älysin jättää sen rauhaan ja hoitamaan itse työn, jonka se osaa parhaiten.

Mietin, että joskus kiiruhdamme auttamaan sellaisia, jotka eivät tarvitse neuvojamme tai ohjeitamme. Joskus taas, kun todellinen apu olisi tarpeen, käännämme selkämme. On aika merkillistä, että esimerkiksi lasten pahoinpitely tapauksissa, jossa on varsin selkeitä fyysisiä merkkejä, ei kukaan auta. Kun taas oletuksille perustuvia puuttumisia asioihin tapahtuu herkemmin. Tarkoitan, että ihminen omassa viisaudessaan kuvittelee tietävänsä, mikä on toisen elämälle parasta.

Kautta historian, kun ihmisten vauraus on lisääntynyt, on lisääntynyt myös itsekkyys. Itsekkyys ilmenee sitten välinpitämättömyytenä toisia kohtaan. Tänä aikana on kuitenkin lisääntynyt vaatimus löytää omaa merkitystä elämälle, mutta kasvu tapahtuukin silloin sisäänpäin, jolloin alkaa löytyä aitoa tunnekulttuuria. Vauraus saattaa kiinnittää ihmisen huomion liiaksi ulkoisiin asioihin, jolloin sisäinen kasvu voi jämähtää.

On olemassa paljon ihmisiä, jotka haluavat vilpittömästi auttaa, mutta on vielä liikaa ihmisiä, jotka haluavat vain kaiken itselleen. Tulipa mieleeni vanha sanonta:"Hyvä antaa vähästä, paha ei paljostakaan". Onkin niin, että omaa pahaa oloa peitetään kaikella ulkoisella, joten sitä haalitaan lisää peitoksi, joten mistään ei voi luopua. Ihminen , joka on löytänyt elämälleen sisäistä merkitystä, voi antaa vähemmästäkin toiselle, koska se ei ole hänen sisäisestä hyvästä olostaan pois.

Meillä kaikilla olisi niin paljon annettavaa toisillemme;aikaa, ystävyyttä, kiitosta, hymyjä, vaatteita, rahaa, ruokaa, hellyyttä, rakkautta, positiivisia ajatuksia...lista voi jatkua loputtomiin...

"Mitä paremmin ymmärrät itseäsi, sitä paremmin ymmärrät maailmaa", Brida, Paulo Coelho.

Tänään sain jälleen kerran vahvistuksen siitä, että yksinkertaiset arkiset asiat ovat tärkeimpiä ilon ja onnen tuojia. Juttelin aamupäivällä vanhan miehen kanssa, joka istui penkillä pyörätien varrella. Hän kertoi odottavansa syömään pääsyä palvelutaloon. Ruoka tarjoillaan klo 11 ja vielä oli noin 10 minuuttia odotusaikaa. Hän sanoi:"Minä toivon, että on hernekeittoa ja jälkiruoaksi lettuja, kun ne ovat niin, niin hyviä".  Se toive tuntui tulevan sydämen pohjasta ja hän vielä lisäsi, että palvelutalossa on ruoka aina hyvää ja sitä saa syödä tarpeekseen. Hän tuntui olevan tyytyväinen elämäänsä. Hän kertoi, kuinka hän käy joka päivä ulkoilemassa, koska sisälläolo tekee hänet väsyneeksi. Kaikessa vaatimattomuudessaan hän oli onnellinen. Suu, jonka ehkä halvaantuminen oli vääntänyt toispuoleiseksi, oli hymyilevä. Vasen silmä hänellä oli luomen alla piilossa, mutta oikea oli kirkas ja eloisa. Korvissa hänellä oli kuulolaitteet, mutta vähän päätä kääntämällä hän kuuli, mitä sanoin. Ei yhtään valituksen sanaa kuulunut hänen suustaan sinä aikana, kun juttelimme. Tunsin oman olonikin entistä pirteämmäksi. Onko tässä päivässä jotain valittamista? Juuri niin paljon kuin itse haluaa. Tämä päivä on oikein hyvä päivä, kiitos!

Tämä päivä voi olla myös sinulle hyvä, jos niin päätät!

"Jokapäiväisessä elämässämme emme useinkaan tajua, että saamme paljon enemmän kuin annamme ja että elämästä tulee rikas vain kiitollisuuden myötä", Dietrich Bonhoeffer (1906-1945) luterilainen pappi.

 

 

 

Tämä alla oleva kuva, jonka eilen otin, laittoi minut ajattelemaan iloa ja hauskuutta elämässä.  Eilisellä lenkilläni vilkaisin sivulleni ja silloin näin kuvassa olevan sienen. Se sai minut hyvälle tuulelle, koska se oli jotenkin niin erilainen, poikkeava muusta ympäristön kasvustosta. Se viestitti minulle, että on tärkeää saada olla omanlaisensa, silti hyvä yhteiselo ja -työ on mahdollista, oikeasti ymmärrettynä rikastuttavaa.  Sen ihmisen
elämästä alkaa kadota ilo, jota yritetään väkisin vääntää johonkin "oikeaan muottiin" tai sellaiseksi, jollainen hänen pitäisi olla ikään, sukupuoleen tai johonkin muuhun ulkoiseen kriteeriin nähden verrattuna. Elä ja iloitse ja anna toistenkin elää ja iloita. Suvaitsevaisuutta ei voi koskaan oppia liikaa.

"Sillä, mitä joku sinusta luulee, on valtava voima niin kauan, kuin yrität todistaa jotakin muuta. Sen vaikutus lakkaa heti, kun ymmärrät, ettei toisen ihmisen luuloilla ole mitään tekemistä sinun kanssasi", kirjasta Sydänmagneetti, Vetovoiman salaisuus, Ruediger Schache.