Tekijä: Majakanvartija

Olin vatsataudissa muutaman päivän ja täysin pois pelistä. Oli aikaa miettiä syvällisiä, todella syväluotaavasti. Kun tekeminen loppuu aika ajoin, se antaa tilaa erilaisten asioiden ja tietojen mennä syvälle itseen tai uudenlaisten oivallusten nousta pintaan. Kun ei voi tehdä mitään, on oltava itsensä kanssa. Koko aika ei jaksa katsoa edes ihania elokuvia. Kuinka tarpeellisia tällaiset hetket ovatkaan, kallisarvoisia suorastaan. Sairaus saa kokonaan uuden perspektiivin. Se ei olekaan kivusta ja pahasta olosta huolimatta "huono" juttu. Se voi tuoda tullessaan tarvittavan katkon elämän suorittamisessa. Asioiden tärkeysjärjestys muuttuu, huomio voi kiinnittyä eri tapahtumiin, tilanteisiin elämässä. Voi alkaa ymmärtää elämää toiselta suunnalta. Tällöin olisi osattava katsoa sairauden toiselle puolelle, nähdä kivun taakse. Olisi osattava luovuttaa levolle ja paranemiselle ja antaa tilaa keholle parantua sairaudesta. Tässä ei ole kyse sairaudelle luovuttamisesta, vaan luvan antamisesta itselle levätä ja sairastaa. Sairauksia on monenlaisia ja me kaikki koemme omamme erilailla. Tässäkin pätee toisen kunnioittaminen ja tapa kokea sairaus ja sen merkitys ihmiselle.

"Valon Soturi on maailmassa auttamassa veljiään eikä tuomitsemassa muita", Valon Soturin Käsikirja, Paulo Coelho.

 

Olen aina rakastanut pilviä ja niiden katselemista. Vaarinikin harrasti sitä elinaikanaan, liekö periytynyt häneltä. Pilvet kertovat monenlaisia tarinoita. Niiden muodot saavat mielikuvituksen liikkeelle ja erilaiset eläimet ja muut otukset hahmottuvat niistä. On erittäin rentouttavaa katsella pilviä, niiden lipumista kevyessä tuulessa tai paikallaan olossa. Joskus mustat, synkät pilvet peittävät taivaan ja tuovat sateita mukanaan, ukkosenkin. Pilvet ovat hyvin voimallisia herättäen syvällisiäkin tunteita. Niiden katselu voi tuottaa rauhallisen meditatiivisen tilan. Joskus taivas on tasaisen harmaa, olkoon niin...kaunis sekin on omalla tavallaan. Koko taivaallinen ihanuus on meidän katseltavissa ja aivan ilmaiseksi.  Kaikilla näkevillä ihmisillä on sama mahdollisuus nostaa katseensa taivaalle ja  nähdä pilvet...suunnaton lahja! Silloin kun ei konkreettisesti voi katsoa, voi pilvet nähdä sielun silmin.

Olen oppinut rakastamaan tuulta. Se vinkui illalla nurkissa ja kolisteli piipun peltejä. Joskus tuuli on niin voimakasta, että se myötätuulena antaa kuin siivet selkään. Kovassa vastatuulessa saa pinnistää voimiaan toden teolla, että pääsee eteenpäin.Tuulia on  siis monenlaisia. Niitä, jotka tuntuvat lennättävän taivaisiin asti. On lempeätä, hellästi hyväilevää tuulta, joka nostaa kepeyden tunteita pintaan. Sateen kanssa tuuli on erittäin puhdistavaa. Voimakkaassa tuulessa tuntee itsensä pieneksi ja asioiden mittasuhteet järjestyvät monesti uudelleen mielessä. Tuulen voima repii puita ja kattoja irti. Se aiheuttaa näin mm. sähkökatkoja. Luonnonvoimia ei ihminen pysty hallitsemaan, vaikka kovasti yrittääkin. Mitä tuuli haluaa kertoa? Kertooko se luonnon epätasapainosta, jonka ihminen on aiheuttanut toiminnallaan? Kertooko se ihmiselle jotakin hänestä itsestään? Luontoa lähellä elävät kansat tulkitsevat vieläkin tuulesta monenlaisia asioita. Kaupunkilaisille tuuli voi olla pelkästään harmillinen. Se voi olla paljon muutakin, koska silläkin on oma Luojan antama tehtävä.

Monet laulut kertovat kauniisti tuulista mm. "tuuli tuule sinne, missä muruseni on...",  "tuuli hiuksissaan, hiekkaa varpaissaan, tyttö naapurin...", "tuulee, maailmalla tuulee, sieluun asti tuulee...", "toisinaan kääntyy suunta tuulen, meille on käynyt niin mä luulen...".

Tänään tuulisena päivänä saa hyvinkin tuulta purjeisiinsa!

"Ennenkuin myrsky puhkeaa takapihallamme, se lähettää pieniä viestejä, jotka sivuutamme pelkkää laiskuuttamme", Kolumni-kriisit ja niiden ansat, Paulo Coelho.

Tapasin tänään aamulenkillä toisenkin koirantaluttajan. Narun toisessa päässä oli vilkas nelivuotias perhoskoira ja toisessa päässä arviolta kuusikymppinen pirteänoloinen nainen. Koirien iästä lähti keskustelu liikkeelle. Hän kertoi koiransa olevan hyvin leikkisä. Se tykkää hyppiä ja pyöriä lumessa. Tuumasimme yhdessä, että tekisi joskus meille ihmisillekin hyvää leikkiä ja hyppiä lumessa. Hän totesi, että naapurit varmaan ajattelisivat, että nyt tuo on tullut ihan hulluksi. Hyvin monen ihmisen suusta kuulee samaa; sanat lipsahtavat kuin itsestään, mitähän ihmiset ajattelevat, jos tekisin niin tai näin. Se on hyvin, hyvin vahva uskomusjärjestelmä, joka vaikuttaa, vaikka sitä ei edes tietoisesti ajattelisi. Mitä väliä on, mitä toiset ajattelevat, jos joku tekeminen on hauskaa, eikä tuota kenellekkään vahinkoa, ei myöskään itselle. Mielestäni pieni perhoskoira yrittää opettaa emännälleen, että joskus pitää hullutella, koska se nostaa energiatasoa ja tuo iloa ja kepeyttä elämään. Kokonaan toinen aihe onkin, mitä eläimet ovat meille opettamassa. Sitäkin voi joskus tarkemmin miettiä.

Tässäkin päivässä on paljon naurun ja ilon aiheita, jos niille antaa tilaa ja sallii niiden kokemisen.