Tekijä: Majakanvartija

Katson taivaalle ja näen, kuinka lentokone lentää omaa suoraa reittiänsä. Se etenee läpi pilvien, välillä häipyen kokonaan ja seuraavassa hetkessä se sulkeltaa esiin pilvistä. Se jatkaa kulkuaan varmasti ja suoraviivaisesti. Lentokapteeni tietää reitin ja ohjaa konetta määrättyä suuntaa noudattaen. Näin varmistuu saapuminen oikeaan kohteeseen ja usein jopa sovitulla aikataululla.

Onhan ihmisenkin elämän matkalla kaksi varmaa kohdetta; syntymä ja kuolema. Näiden väliin mahtuu kokonainen elämän tien kokeminen. Silloin sukelletaan pilviin, kun elämän suunta on kadoksissa tai kun haetaan uutta suuntaa. Ihmisen elämän reitti ei aina kulje niin suoraviivaisesti kuin lentokoneen. Saattaa olla mutkia ja pysähdyksiä, monenlaisia elämän tapahtumia. Elämä jatkuu kuitenkin, etenee omaa tahtiaan. Asiaa syvällisemmin pohtimatta tosiasia on, että ihmisen fyysinen elämä päättyy kuolemaan. Se ei kuitenkaan ole elämän päämäärä. Elämässä voi olla monia päämääriä, mitä haluaa saavuttaa. Näitä päämääriä toteuttaessaan on mahdollisuus oppia elämään elämäänsä omasta sydämestään ja totuudestaan käsin, eikä elämänsä sivustakatsojana. Tämä mahdollisuus on aina olemassa.  On aina mahdollisuus löytää oman elämänsä tarkoitus.

"Elämän rakentaminen uudestaan ei ole vaikeaa. Riittää, kun tietää olevansa yhtä vahva kuin ennenkin ja osaa käyttää tuota tietoa hyväkseen", Viides Vuori, Paulo Coelho.

"Valon Soturit kyselevät usein, mitä oikein tekevät täällä. He ajattelevat monta kertaa, että heidän elämällään ei ole mitään tarkoitusta. Sen vuoksi he ovat Valon Sotureita. Siksi että he erehtyvät. Siksi että he kyselevät. Siksi että he etsivät yhä tarkoitusta. Ja lopulta löytävät sen," Valon Soturin Käsikirja, Paulo Coelho.

Voi miten rakastan ulkona puita heiluttavaa, puuskittaista tuulta. Aivankuin se syöksyisi kehon solutasolle asti ja tuulettaisi sieltä kaiken vanhan, tarpeettoman muistijäljen ja virkistäisi ajatuksia uuden omaksumiseen. Tuule tuuli sieluuni asti! Luovutan ilomielin vietäväksesi kaiken, mikä ei ole omaa totuuttani. Jokainen aamu voi olla kuin uuden elämän alku. Joka ainoana päivänä voi katsoa elämää uusin, kirkastunein silmin. Joka ikinen ilta voi käydä nukkumaan ajatellen; opin tänään uusia asioita.

"Aion katsella tämän vuoden jokaisena päivänä kaikkea ja kaikkia kuin ensimmäistä kertaa-varsinkin pieniä asioita", Kolumni-ensimmäistä kertaa, Paulo Coelho.

Kevät on vahvaa aikaa. Talven jälkeen se tuo tuulahduksen heräämisestä uuteen. Kevään symboliikkaa voi nähdä kaikkialla luonnossa. Ne ovat meillekin viestejä aina olevasta mahdollisuudesta muuttaa tai uudistaa jotakin elämässä olevaa vanhaa tai seisahtunutta, aikansa elänyttä, tarpeetonta. Pienet ja suuret muutokset tarvitsevat rohkeuden jalat alleen. Tyytymättömyys johonkin tuo muutostarpeen tullessaan ja rohkeus kyllä kasvaa niin suureksi, että uskaltaa tehdä tarvittavat päätökset, kun aika on ns. kypsä. Vain pelolle vallan antaminen voi vesittää toiminnan sillä hetkellä tai kokonaan. Riippuu ihmisestä itsestään minkälaisen voiman hän antaa pelolle. Kasvuun pyrkivä ihminen saa siitä voimaa ja rohkeutta tehdä muutoksia. Kun huomaa, että oman onnellisuuden avaimet ovatkin omissa käsissä, eikä toisten avainlenkeissä, voi avata uudenlaisia ovia.

Katselin takapihallamme olevan raparperin alkuja ja ne tekivät minuun suuren vaikutuksen ja virittivät ylläolevan tekstin. Ajatukseni lensivät myös tuosta raparperista kuin kultaisesta kupolista vahvoihin varsiin ja valtaviin lehtiin, joita se kesää kohti kasvattaa. Vanhat, mätänevät viimevuotiset lehdet ja varsien tyngät antavat ravinnetta uusille aluille. Vanhan seasta kasvaa uusia uljaita, herkullisia raparpereja.

Meillä ihmisillä myös vanhat, koetut, ymmärretyt, oivalletut ja eletyt hetket, asiat, tunteet kasvattavat uudenlaista viisautta, jos uskaltautuu ulos vanhoista raameistaan. Eivät ne turhia aikoja ole olleet, jos niistä ottaa opikseen ja uskaltautuu kokemaan uusilla tavoilla elämää.   Uskaltaa olla avoin kuin pieni lapsi. Uskaltaa olla haavoittuvainen.

Muistui mieleeni tänään eräs keskustelu. Siinä kahden ihmisen välisessä kanssakäymisessä toinen näki hyvän läsnäolon juuri siinä hetkessä. Toinen koki koko elämän olevan hänen vihollisensa. Vihan määrä tuntui olevan valtava. Tämä vihainen ihminen totesi toisen haluavan olla erilainen. Siinä kohtaa ajattelin, että miten eri tavalla ihmiset kokevat maailman. Vihaisen ihmisen kannalta kaikki, jotka eivät ole vihaisia jostakin elämässään, ovat erilaisia tai ainakin haluavat olla. Onko siis vihaisuus hänelle ainut elämän todellinen olotila? Tämä käsitys keskustelusta tuli. Tietenkin siinä peilautui vain hänen oma olemuksensa. Ylipäätään tuntuu siltä, että iloisuus ja tyytyväisyys tekee ihmisestä erilaisen, siis omituisen. Vaikka vallalla on negatiivista tunnevirtaa, on positiivisuus voima, joka kasvaa koko ajan. Kyseessähän on toistensa vastakohdat ja valinnan jokainen tekee itse, minkälaisena haluaa elämänsä virran nähdä ja kokea.

"Kun kaikki päivät alkavat tuntua samanlaisilta, ihmiset eivät enää huomaa mitä hyvää heidän elämässään tapahtuu," Alkemisti, Paulo Coelho.