Joskus tarvitsemme voimakasta ravistelua, että luutuneet asenteemme ja pinttyneet ajatuksemme alkavat muuttua. Saatamme kohdata elämässämme vaikeita, suuria muutoksia. Tällaiset mullistukset yleensä muuttavat asenteitamme radikaalisti. Sanotaan, että haasteissa on siunauksensa. Kokemuksen hetkellä ei välttämättä asiaa näe, koska tunteet ja käsiteltävät asiat myllertävät, mutta kun aikaa kuluu, voi nähdä muutoksen myönteisenä. Jospa voisi muutoksen hetkellä myöntää tapahtuneen ja elää sen läpi kieltämättä mitään, koska silloin ei jää tilanteesta ihmisen henkiseen ja fyysiseen "varastoon" vanhaa kuormaa, vaan se voi täyttyä uusilla ja erilaisilla asenteilla. Tätähän se on se nyt-hetkessä eläminen.

"Elämän rakentaminen uudestaan ei ole vaikeaa. Riittää kun tietää olevansa yhtä vahva kuin ennenkin ja osaa käyttää tuota tietoa hyödyksi",  Viides vuori, Paulo Coelho.

 

Keskittymällä enemmän elämässä oleviin hyviin asioihin vaikuttaa myönteisesti myös lähipiiriinsä ja laajemminkin, koska ajatusenergialla on mahdollisuus tavoittaa ihmisiä kauempaakin. Saamme päivittäin lukea lehdistä huolestuttavia uutisia talouselämästä ja muustakin. Se, että päivittäisissä keskusteluissa pohdimme samoja uutisia, ei tilannetta paranna, vaan päinvastoin tuo mukanaan negatiivista virettä. Tällaisina aikoina olisikin paras keskittyä jokaisen elämässä oleviin hyviin asioihin. Tämä ei ole välinpitämättömyyttä, vaan rohkeutta nähdä asiat laajemmin. Ne, joilla asiat ovat hyvin, voisivat keskittyä positiivisuuten, koska näin autamme enemmän niitä, joilla on huolia ja murheita. Jos mahdollista voisi antaa myös konkreettista apua. Myötätunto toisia kohtaan on tekoja ja myönteisiä ajatuksia, eikä asioissa rypemistä ja valittamista.

Elämässä on aikoja, jolloin voi tuntua siltä, että mitään ei ole tehtävissä. Voi tuntua siltä, että näkymättömät muurit pitävät sisällään. Minä uskon, että aina voi tehdä jotain, joka muuttaa elämän suuntaa. Vaikka ei olisi muuta kuin toivo paremmasta, se riittää sillä hetkellä. Elämän raskaissa taitekohdissa toivon ylläpitäminen, voi aloittaa nopeitakin muutoksia. Saattaa olla, ettemme huomaa edes, kuinka olemme voimistuneet ja vahvistuneet, vaikka monet asiat tuntuvat pitävän meitä paikallaan ja jumissa omassa tilanteessamme. Toivon kipinä sisällämme antaa voimaa ja lannistumaton mieli auttaa tekemään päätöksiä.

"Pidä mielessäsi elämäsi loppuun saakka ne hyvät asiat, jotka kumpusivat vaikeuksien keskeltä. Ne on todiste voimastasi ja antavat sinulle itseluottamusta jokaisen esteen kohtaamiseen", Valon Soturin Käsikirja, Paulo Coelho.